maanantai 31. lokakuuta 2011

Punainen tupa ja perunamaa


Photobucket
kuva sköna hem, via scandinavianretreat.blogspot.com

Ainahan saa haaveilla. Tänä maanantaina haaveisiini sisältyy oma talo, valkoiset portinpielet, muutama omenapuu ja kuistilla kotiin odottava koiranpentu.

Vaaleanpunaisten linssien läpi katsoen,
hyvää viikon alkua!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Minne katosi päivät


Photobucket
Photobucket

Sunnuntai. Mikä ihana tekosyy olla koko päivä kotona ja siivota.

Eräänlaista nostalgiaa


Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Muistatteko vielä ne peilin kautta itse napatut asukuvat? Olo oli jo lähes nostalginen, kun nappasin sellaisen kuvan eilen ulos lähtiessäni. Olin peilin edessä ja kamera sattumalta lähellä, enkä tietenkään voinut vastustaa kiusausta. Vuonna 2007 blogin ensimetreillä sitä ei tullut edes ajatelleeksi, että täällä sitä yhä ollaan vuoden 2011 lopussa, edelleen ihanan turhamaisten asioiden äärellä. Hui.

Sarjassamme muita sekalaisia yksityiskohtia:
Paperikassista pilkistää kummipojalle neulomani tupsupipo - ja hurmaavan pienistä Converse-tossuista sen verran, että kyllä on poika isäänsä tullut.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Terälehtiä


Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Hei kamut! Se mihin tämä aika oikein menee on edelleen suuri mysteeri, mutta viikonloppu koitti jälleen, vaikka tuntuu että vastahan oli maanantai. Kuluneen viikon aikana olen saanut yövieraita, jotka toivat kukkia ja uuden ruukun oreganoa kasvamaan keittiön ikkunalaudalle, juhlinut yhtä päivänsankaria erinomaisen italialaisen ruuan parissa (omenastruudelia on tehtävä kotonakin), ostanut uuden sormuksen (se on täyttä rihkamaa, mutta rakastan sitä), lukenut hyvää kirjaa aina kun olen ehtinyt ja tarponut kylmässä, sateisessa kelissä, mutta nauttinut kynttilänvalosta kotona lämpimässä senkin edestä.

Aamulla yksi ruusuista oli tiputtanut kaikki terälehtensä, ja ulkona näytti siltä, että talvi tulee..

Ihanaa viikonloppua!

torstai 27. lokakuuta 2011

Mintunvihreä kaipaus


Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Asukuva ajalta, jolloin aurinko paistoi vielä niin että lämmitti, ja sai kulkea hameen helmat hulmuten, mutta kuitenkin verhota käsivartensa neuleeseen.

Tänään oli harmaata ja sateista, ja kaipasin mintunvihreää.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Tiistai-inspiraatiota


Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
kuvat style.com

Rakastan Miu Miun syysmalliston 40-lukua henkiviä mekkoja, herkkää lintukuosia ja kauniita värejä. Rakastan!

Ja inspiraatiota pikkujoulukaudelle voisin ottaa ainakin noista kampauksista, enkä kyllä voi olla haaveilematta noin kauniista mustista korkokengistäkään..

maanantai 24. lokakuuta 2011

Neulehommia


Photobucket

Varma merkki syksystä on se, että alan haahuilemaan markettien ja käsityömyymälöiden lankaosastoilla, haalin kotiin lankoja, puikkoja ja koukkuja ja bongailen netistä ohjetta sille täydelliselle neulemyssylle. Viikonloppuna löysin virkkauksen vuosien tauon jälkeen uudelleen matonkuteiden ansiosta, neulominen taas on ollut se minun juttuni jo vuosia. Toisinaan saatan aloittaa jonkun ikuisuusprojektilta tuntuvan työn, tehdä sen puoleenväliin ja lopulta purkaa koko homman, tai kutoa yhdeltä istumalta pipot koko lähisuvulle. Hyvää hermolepoa yhtä kaikki.

Bongasin hauskan idean Wool and the Gang -nimiseltä yritykseltä, joka kauppaa settejä, jossa neulomisen aloittamista on helpotettu laittamalla samaan pakettiin kaikki tarvittava. Kuvien langat ovat kotoisasti Novitalta, mutta lankajengin pakettiahan täytyy ehkä kokeilla! Tosin kotimaiset lankavalmistajat voittavat ainakin hinnassa mennen tullen, sitä ei käy kieltäminen.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Punaista ja kukonaskelkuosia


Photobucket
Photobucket

Harvemmin mätsään asusteita näin, mutta nyt se tapahtui kuin itsestään - mustavalkoinen kukonaskelkuosi huusi rinnalleen kirkkaanpunaista.

Aamiainen on katettu


Photobucket
Photobucket
Photobucket

Arkiaamuina istun keittiön ikkunan vieressä jakkaralla ja syön puuroa, leipää tai luonnonjogurttia nopeasti ja kelloa vilkuillen. Viikonloppuina juon kolme kuppia teetä kaikessa rauhassa ja luen kasan hyviä lehtiä. Erityisen hyvinä viikonloppuina nautin aamiaisella vastapaistettuja skonsseja sitruunatahnan ja kermavaahdon sekä parhaiden ystävien kera.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Kotihommia


Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Koska olen menneen viikon lentänyt paikasta toiseen ja ollut pois kotoa enemmän ja vähemmän, oli tämä viikonloppu ehdottomasti pyhitettävä kotihommille ja tietysti tuolle yhdelle ihanalle tyypille. Heräsin seitsemän jälkeen ihan varmana siitä, että olen nukkunut pommiin, kunnes tajusin, että toivotin eilen työkavereille hyvää viikonloppua, joten tänään on oltava launtai..

Koska olin jo hereillä, oli hyvä syy nousta ylös ja sytytellä kynttilöitä ympäri asuntoa. Join monta kuppia teetä, aloitin hyvän uuden kirjan, ostin ihania omppuja, rullasin eilen ostamani kolme kiloa trikookudetta kerälle ja virkkasin parvekkeen pinnatuolille selkänojan.

Mitäs teidän lauantaipäivään kuuluu?

Lauantaiaamun tyylikkäin




Kimbra - Settle Down


perjantai 21. lokakuuta 2011

Kun oli kesä ja kärpäset


Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Kiusaan varmasti itseäni eniten katsomalla kesäisiä kuvia, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun nämä tulivat vastaan koneen kuvakansioita putsatessa. Kuvat ovat muistaakseni viime äitienpäivältä, söimme ensin jäätelöä torilla, jonka jälkeen suuntasimme rantakallioille vuoden ensimmäiselle piknikille. Kummipoikamme oli silloin vielä masun asukki, ja kohta varmaan juoksee niillä samoilla kallioilla. Huh.


Ihanaa viikonloppua!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Hattuhyllyltä


Photobucket

Uusi hattu päässä on helppo hymyillä, olkoon se vaikka päivän teema. Tai se, että pimeänä iltana pitkän työpäivän jälkeen kannattaa lähteä parhaan ystävän kanssa nauttimaan kulttuurista!

Hattu on KN Collectionin syysmallistosta, takki Asokselta, heppahuivi Seppälästä ja laukku H&M:ltä. Kuvan nappaamisesta kiitos Veeralle!

tiistai 18. lokakuuta 2011

Lauantain hattukutsut


Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

En voinut olla iloisempi saadessani kutsun hattukutsuille lauantaiaamupäiväksi. Mikä mainio tapa aloittaa viikonloppu! Kohtasin neljän ihastuttavan neitokaisen kanssa lauantaina hattuliike KN-Collectionin tiloissa, jossa ihana Kati esitteli meille syksyn hattutrendejä ja niin no, hyllyittäin ja laatikoittain ihania hattuja. Mikä aarreaitta! Ja mikä parasta, tuollaisessa tilanteessa tulee sovitettua myös niitä päähineitä, joihin ei ehkä muuten tarttuisi.

Ja siinähän sitten ihastutaan palavasti niin moneen, että peilin edessä sovitetaan vuoroin toista, ja sitten taas toista..

KN-Collection on mukana myös Muotimessuilla Helsingin Messukeskuksessa tulevana viikonloppuna, eli kaikki te kaikki messuille suuntaavat hattufanit; osastolta 5N34 löytynee varmasti jotain kivaa.