lauantai 31. tammikuuta 2009

Härän lauantai



Ensin tiedotusasiaa: Huutojen voittajat, olen mailannut teille kaikille mutta vain osa on vastannut, ja muutama ostaja kertoikin ettei maili ole tullut perille. Tsekkaa siis roskapostikansio ja jos sieltäkään ei löydy mitään niin otathan yhteyttä siihen huuto.netin toimittamaan sähköpostiosoitteeseen!
Viedessäni postiin ensimmäisen erän huomasin myös, että joidenkin pakettien postimaksut olivatkin halvemmat kuin alunperin olin laskenut (joskus niinkin päin!). Jos postarit ovat siis olleet huomattavasti ilmoitettua alhaisemmat niin otahan yhteyttä s-postilla, voidaan sopia palautuksesta. En ruvennut siellä postissa laittelemaan ylös minkä pakettien kohdalla näin oli.
Edit: Ai niin ja: osa huudoistahan sulkeutuu vasta huomenna, joten täällä ehtii vielä tekemään tarjouksia!

LAUANTAI on ollut ihanan aurinkoinen. Sekä vapaapäivän että auringon kunniaksi halusin laittaa päälle jotain hauskaa, joten valitsin paljettibaskerin sekä Public Bewaren hassun tyllihelmaisen mekon.



Vaatteet osui kyllä oikein mielialaan, noissa on vähän tuollaista sirkusmeininkiä :) Olen tänään jotenkin ihan poikkeuksellisen hyvällä tuulella, enkä edes tiedä miksi! Ehkä siksi, että hoksasin aamulla että kiinalaisten mukaan nyt alkoi härän vuosi. En usko horoskooppeihin, mutta kohta vois melkein alkaa uskomaan. Ei ole vielä edes helmikuu, mutta tänä vuonna on jo tapahtunut muutamia todella lupaavia juttuja.. alun alkaenkin tästä vuodesta oli hyvä fiilis.

Aion muuten illalla kokeilla ensimmäistä kertaa siipiäni sushi-kokkina, saas nähdä miten eukon käy. Toivottavasti on härän onni myötä :)

Huippua lauantaita kaikille!

-kirsikka

Uusi pari uunista ulos!










Alet on toisinaan ihan jees, mutta loppualet oli tänään todellakin jees!

Italialaiset nahkakengät normihintaisina 120 euroa, joten alennushinta 36 euroa ei todellakaan kirpaissut! Myyjärouvakin sanoi näitä rouheiksi, ei ollut väärässä ei. :)

Nahka on pehmeää ja kengän lesti aivan loistava, korko lähes täydellinen kahdeksan senttinen ja koko pakkaus aivan erinomainen jalassa!

Kengät Haloselta, tämän tummanharmaan lisäksi siellä oli myös ihana viininpunainen värivaihtoehto.







Nyt testailemaan asuvaihtoehtoja näiden kanssa, se on moro!

- Maria

perjantai 30. tammikuuta 2009

Paloja perjantaista








Törmäsin mielenkiintoisiin lukuihin kahlatessani läpi lähdekirjallisuutta lopputyöni tutkimusta varten.

Jaakko Lehtonen kirjoittaa artikkelissaan Kyberavaruus ja organisaatiotiedottamisen haasteet (kirjasta Kivi vai katedraali, toim. Pekka Aula 2008):

Blogosfäärin kasvu on ollut räjähdysmäistä. Kun vuonna 1999 blogeja laskettiin olleen muutama sataa, niitä oli vuonna 2005 maailmanlaajuisesti yli 17 miljoonaa. Vuonna 2006 Technorati-hakukone ilmoitti blogien määräksi 44,3 miljoonaa; keväällä 2007 weblogien määrä ylitti 70 miljoonaa ja joka päivä luotiin 120 000 uutta blogia – 1,4 blogia joka sekunti (Terpin 2005, Mastermedia 2007). Samalla blogien tunnettuus ja niiden käyttö on lisääntynyt.


Blogitilastot paljastavat myös mielenkiintoisen ilmiön: merkittävien kriisien aikana käyttömäärissä on selvä piikki, mikä osoittaa kansalaisten oppineen käyttämään blogeja myös ensisijaisena ja täydentävänä uutislähteenä.

Heh, tässähän ollaan osa jotain suurempaa kokonaisuutta! :)

Kivaa viikonloppua kaikille!

- Maria

torstai 29. tammikuuta 2009

Röyhelöpaita








Ihana silkkinen röyhelöpaitani (merkkiä Definitions, saa mm. Halensilta) pääsi vihdoin käyttöön, kun sain ostettua nuden värisen aluspaidan sen alle. Oon tosi huono ostamaan perusvaatteita, mutta aleissa saan onneksi aina petrattua!

- Maria

Loftmaista



Käsi ylös kuinka moni muu haaveilee passelin kokoisesta loft-asunnosta (sisä)tiiliseinineen urbaanissa, mutta sopivasti luonnonkauniissa (lue: puistomaisemaa) ympäristössä? No niin määkin ja mun ukko, ja siks me ollaankin erityisen kateellisia kaikille niille sisustuslehdissä esiteltäville tyypeille, jotka hengaa kivoissa tiiliseinäisissä kämpissään ja kertoo kuinka avaruus on vaan ihanaa.

Meille voi siis myydä melkein mitä tahansa mainoskuvilla, joissa myyntiartikkelit on sijoitettu loftmaiseen ympäristöön. Helmikuussa nettimarkkinoille pärähtävä H&M Home -mallisto onnistui siis puhuttelemaan yhdellä ainoalla kuvalla: jos ostan meille kaikki noi alla olevan kuvan tyynyt, lakanat ja peitot, nyysin joltain hylätyltä asemalta ison kellon ja asettelen kasan nurkissa pyöriviä lehtiä tolleen rennosti sängyn päähän, niin saako meidänkin pikkupikku makuuhuoneeseen(=alkoviin) loihdittua loftmaista tunnelmaa? Tai vanhasta Sotkan runkopatjasängystä jotenkin päheen rautasängyn?

Noiden tiiliseinien keskellä näkee tasan parempia uniakin.




(kuvat ja lisää infoa täältä)

ps. Mielenkiinnolla odotan tätä Hennesin uutta aluevaltausta, vaikkakin ennakko-odotukset eivät juuri Ikean kamasta poikkea... mutta jää nähtäväksi!

pps. Kylpyammeesta en osaa haaveilla (turhaa veden ja ajan haaskausta sanoo tehokas suihkun käyttäjä), mut näyttäähän sekin tossa kuvassa nyt niin kivalta että!



- Maria

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

C'est moi



Söötti Mari ja sivistymätön jokapäivän juntti Pelimies Kaikkonen haastoivat meidät kertomaan itsestämme kuusi satunnaista asiaa. Mietitäänpä.


1. Elän uutispimennossa, lääkärin määräyksestä. Kannan sentasoista maailmantuskaa harteillani, että opiskelijaterveydenhuollossa minua käytännössä käskettiin olemaan seuraamatta uutisia ja iltapäivälehtiä. En katso tv-uutisia, en lue nettiportaaleja enkä Hesaria ja jos yritänkin niin poikaystävä kyllä tekee kaikkensa estääkseen :) Tavallaan hyvä ratkaisu, eräänäkin yönä nimittäin en saanut unta koska itkin Coney Islandin asukkaita, jotka menettävät työpaikkansa kun paikallinen huvipuisto suljetaan... myöskin kaikki väkivalta- ja seksuaalirikosuutiset saa mut niin ison raivon partaalle, että muutamaan päivään pystyn hädintuskin hengittämään, samaten kaikki yksipuolinen uutisointi vaikkapa terveysasioista. Monesti uutiset saa minut tuntemaan niin isoa ihmisvihaa, että voisin kuvitella muuttavani autiolle saarelle. Pysyn ajankohtaisissa asioissa suht hyvin perillä kavereiden puheita kuuntelemalla, minut paremmin tuntevat osaavat jo sensuroida puheistaan ne kaikista kauheimmat jutut. Minun kohdallani pitää harvinaisen hyvin paikkansa sanonta tieto lisää tuskaa.

2. Lempieläimiäni ovat koira, panda ja saukko.

3. Olen maaninen listojen kirjoittaja. Kirjoitan listoja kaikesta ja kaikkialla, listaan paitsi tehtäviä asioita ja kauppalappuja myös täysin random asioita. Luentopaperien marginaaleista voi hyvinkin löytyä "pizzatäytteet top 3", "parhaat punkbändien nimet" tai "8 syytä asua maassa jossa ei tarvitsisi käyttää sukkia". Päiväni alkaa yleensä listalla asioista, joita tänään pitäisi tehdä. Yleensä en tee niistä mitään.



4. Rakastan hengailla ruokakaupoissa. En ymmärrä, miksi ihmisillä on aina hirveä kiire pois ruokakaupoista. Voin ihan hyvin kuluttaa tunnin vaan katselemalla, mitä kaikkea ihmeellistä sitä löytyykään. Eilen juuri löysin mahtavan uuden tuotteen, sokerijuurikaskuidun. Huippua! Lisäksi syynään jokaikisen tuotteen ravintosisällön, en koskaan osta mitään tietämättä mitä se tarkalleen ottaen on (suosittelen muillekin, järkytyksiä luvassa). Fanitan suuresti myös Lidliä, vaikka sitä pitäis kai muka jotenkin hävetä. Mistä muualta opiskelija voi ostaa marinoituja munakoisoja, ilmakuivattua kinkkua ja viittä erilaista juustoa? En viitsi laittaa oveeni ei mainoksia -kylttiä ihan vaan sen takia, että haluan lukea joka viikko Lidlin mainokset!

5. Minulla on äärimmäisen spesifi miesmaku. Pidän ainoastaan miehistä, jotka ovat joko a) Ivy League -yliopiston käyneitä amerikanjuutalaisia älykköjä, jotka ovat kirjoittaneet ensimmäisen romaaninsa alle 26-vuotiaina, b) indieleffoissa näytteleviä poikia, joiden silmissä piilee surumielisyyttä mutta otsalle strategisesti tipahtava hiuskiehkura peittää sen, c) syvästi uskonnollisia, sisäisten ristiriitojen repimiä, d) amerikanirkkuja, joiden isoisillä on yhteyksiä Hell's Kitchenin mafiaan [myös Five Pointsissa kasvanut isoisoisoisä hyväksytään], e) niin käsittämättömän random, että heitä on mahdotonta kuvailla sanomatta painokkaasti MUTTA useampaan kertaan, tai f) Robert Downey Jr. Juuri nyt saan onnekseni hengailla tiiviisti e-kohdan kanssa.

6. Olen työskennellyt mm. entisen presidenttiehdokkaan toimistosihteerinä, ilmailualan turvatarkastajana sekä sinä tyyppinä, joka erottelee käyrät maustekurkut suorista maustekurkuista.


-kirsikka

Public Beware




Joskus vaan tekee mieli pukeutua pelkkään rentoon ja mukavaan trikooseen. Se trikoo saisi kuitenkin mieluusti olla jotain muutakin kuin lörppänä päällä roikkuva vanha teeppari.

Asoksen sivuilta bongasin liudan mielenkiintoisia trikoovaatteita merkiltä Public Beware.

Tältä istumalta tekisi heti mieli mm. mustavalkoraidallista etuliehukemekkoa, harmaata runsaasti laskostettua mekkoa ja kuvioituja t-paitamekkkoja! Hinnatkin on kohdillaan, joten..

(kuvat: asos.com)








- Maria

tiistai 27. tammikuuta 2009

Kiireessä




Kiirettä pukkaa nyt enemmän kuin tarpeeksi, mutta tässä pikaisesti päivän asusta muutama kuva. Harlekiinihame on Gina Tricotista, jakku second hand, kellokoru anopilta.





Ja taas mennään, mukavaa loppupäivää kaikille!



- Maria

maanantai 26. tammikuuta 2009

Viimeiset huutokaupat



Pahoittelut poissaolostani ja huonosta kommentteihin vastailustani, olen nimittäin ollut pari päivää poissa kotona. Ja hemmetin pahalla tuulella! Kuten kuka tahansa addikti joka yrittää karistaa pahan tavan - sokerilakko ei sovi minulle.

..tässä silti loput huutokauppatavarat. Lisääkin olisi ollut, mutta mielenterveys ei yksinkertaisesti enää kestä. Kavereille tiedossa siis isot penkomistalkoot. Tässä kuitenkin myytävät:











































Huomaa, että osa aiemmista huudoista sulkeutuu jo HUOMENNA, joten nyt äkkiä tositoimiin. Hoidetaan tämä projekti nyt kunnialla alta ja sitten lupaan että blogi, elämä ja mielenrauha palautuu taas tuttuihin uomiinsa.

Ja huutokauppoihinhan pääset siis TÄSTÄ.

edit: arrrgh nyt menee oikeasti hermo. Kohteita pitäisi olla 52 mutta tuolla näkyy vain 47. Refresh-painike saattaa auttaa... toivottavasti nämä vastoinkäymiset päättyvät tähän, olen tapellut tuon palvelun kanssa koko päivän jo muutenkin!

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Lauantai-illan hömppää




Vaikka itse leffa oli ihan perus hömpänpömppää, 30-luvun lopulle sijoittuvan Miss Pettigrew-elokuvan asuja ja koko miljöötä katsoo varsin mielellään. Vasta leffan lopussa tajusin, että Michaelin roolissa oli ihana Lee Pace, eli yhtä värikylläisen Pushing Daisies -sarjan leipuri-Ned!

(kuvat: imdb.com, dvdbeaver.com)









- Maria