Trendin Milla kielsi juuri käyttämästä leggingsejä housuina, mutta kaikkihan tietävät että säännöt eivät koske surullisia ihmisiä. Italiassakin kuulemma talo tarjoaa kahvit, jos vetoaa sydänsuruihin.
Joten vetoan kaihoisaan syömmeeni ja kuljen kalsareissani, yrittäkää kestää.
Voi sinua elämä. Olen ollut jokseenkin juhlatuulella viime aikoina. Silti löydän itseni soittamasta repeatilla Arctic Monkeysin Cornerstonea, vaikka se saa minut pillittämään melkein joka kerta.
Onko sitten kuitenkin niin, että ihmisen elämässä pitää olla x määrä surua? Jos sitä ei ole, ihminen, tuo oikukas olento, kehittää sitä itse.
(Tosin kyseinen biisi ei ole enää saanut syömmessäni ihan yhtä kaunista melankoliaa aikaiseksi, kun erehdyin kerran lukemaan Alexa Chungin yrjöttävän omahyväisen lehtikirjoituksen siitä kuinka ihanaa on olla Alex Turnerin tyttöystävä, saada Louis Vuittonin laukkuja ilmaiseksi ja bilettää "Daisyn ja Pixien" kanssa Lontoon yössä, vaikka saa 15 tapahtumakutsua joka viikko! Kateellisten panettelua, voisi joku todeta... mutta ei se ole. Ehkä. Joka tapauksessa joudun toistelemaan itselleni, että ei tää biisi ole kirjoitettu siitä, eihän eihän ei.)
Ehkä sitä kaihoa pitää kehittää siksi, että tuntee taas olonsa oikeutetuksi pukeutua samaan turvaneuleeseen päivästä toiseen, hautautua jättikaulahuiviin ja niin - käyttää niitä leggingsejä housuina. Ja kuluttaa päivänsä tuijotellen ikkunasta ulos juoden suklaasoijamaitoa (pillillä pienestä purkista, tietysti).
Suklaasoijamaitoa siis kuluu ja harkitsen taas kaiken lopettamista. Koulun, asunnon, Hesarin tilauksen, kirjoittamisen, juomisen, syömisenkin - no en nyt sentään elämän. Huutaisin parvekkeelta "I QUIT THIS BITCH!" ja ennen kuin opiskelijalähiön kaiku ehtisi vastata, olisin jo kaukana.
Aina sitä ajattelee, että kaukana olisi jotenkin ihmeellisempää.
-e
26 kommenttia:
Voih, onpas kauniin surullisia ja tuttuja ajatuksia. Älä kuitenkaan luovuta, aina on parempaa joskus ja jossain siis ihan omassa elämässä. Suosittelen kovasti kuuntelemaan mun tän hetken hyvän mielen musaa eli the Baseballsia, ei voi olla hymyilemättä!
Ihana asu, kaikki sopii toisiins aja tykkään kovin tuosta neuleesta.
Sunshe: voi kiitos! Neule on kympillä Zaran alelaarista. Ja siis, kaikkihan ON ihan hyvin. Silti se vaan tulee jostain, kaipuu johonkin mitä ei edes tiedä. (Ja oikukkaana olentona vieläpä lietson sitä, huh.) Mutta sellaista se on, ei voi ymmärtää! Onneksi on kalsarit ja turvaneule ja suklaamaitoa.
Eeva, olet surullisena ja kaihoisanakin sangen hurmaava ja lahjakas ja lennokassanainen!
kuulostaa niin tutulta, mutta asioilla on onneksi tapana lähteä taas parempaan suuntaan, oli se sitten luottoneuleen tai suklaalevyn tai molempien avulla:) ja kahviaddiktina tekee kyllä mieli lähteä italiaan heti seuraavalla koneella! :D
Muru. Uskon tietäväni mistä puhut, vajoan usein siihen ajatukseen, että siellä kaukana asiat olis niin paljon paremmin kuin täällä missä ne ongelmat on. Oon ehkä maailman pahin epätoivoon ja melankoliaan vaipuja, jonka tiedän ja syytänkin siitä ihan mielelläni tuota sisäistä "taiteilijaani", joka tulee esiin usein iltaisin istuessani pimeessä teekupin ja repeatilla soivan itkubiisin kanssa.
Haleja sinne, pian me nähdään.
Anonyymi: kiitos kaunis :) Joskus tuntuu, että kaihoisana sitä on melkeinpä lennokkaampi, se se vasta tragedia onkin.
Katie: mä voisin AINA lähteä Italiaan seuraavalla koneella! Ja kyllä, toisinaan tuntuu että kehitän kaihoa jostain juuri siksi, että saisin syödä suklaata neuleeseen pukeutuneena sohvanpohjalla :)
Peppi: kuulostaa tutulta. Mulla ei edes varsinaisesti ole täällä mitään ongelmia, silti on kaipuu muualle. Onko se meidän pilallehemmoteltujen nykynuorten kiittämättömyyttä? Toisaalta, melankolia on aika kauniskin tunne, ja välillä siinä tekee suorastaan mieli rypeä. Meissä asuu selkeästi sama "taiteilija", tunnistan itseni tuosta. Ihanaa taas pian nähdä, pus!
Puitpa ajatukseni sanoiksi!
En tiedä, tuntuu niin turvattomalta kun nuo entiset elämän peruspilarit (opiskelu, aamukahvi, hyvät kirjat, musiikki) tuntuvat olevan ihan blaah. Että jossain on sittenkin kivempaa ja parempaa, vaikka tällaisesta ihanasta opiskelijaelämästä on haaveiltu monta vuotta. Kai siitä mitä on saanut saa olla epäkiitollinenkin, tuntuu vaan tyhmältä kaihoilla jotain tuntematonta kohti vaikka kaikki on just nyt niin hyvin kuin voi olla! Ja silti mieluummin kieriskelen tässä keskivertoelämä-fiiliksessä. Mutta nämä olot menee ohi, jonain päivänä sitä huomaa että nauttii taas arjen pikku jutuista eikä kaipaa mitään hienompaa, koska elämän ihanuus on oikeasti niissä! Ja joo, on ehkä turhaa syyttää lokakuuta tästä mielen harmaudesta, mutta syytänpä silti. Ei kesällä tältä tuntunut.
Tälle minä hymyilin tänään, ehkä se auttaa muillakin: http://www.myspace.com/ralliolga , Laulu kuolemasta kannattaa ainakin kuunnella vaikka just nyt ei ehkä siltä kuulostakaan. :D
Voi että. Tuollaiset hetket, viikot, on hirveitä. Kun on kamala kaipuu johonkin. Ihan mihin vaan muualle. Kun missään ei ole hyvä olla. Minulla nuo olotilat ovat iän myötä hellittäneet. Nykyään on vain niin hirveä kiire ja stressi, että sitä haluaa lähinnä kaatua sänkyyn ja nukkua kunnon yöunet heräämättä.
Voi Eeva sää oot ihana. Henkilökohtainen mielipiteeni siitä Millan säännöstä on se, että mihin sitä voi ihminen sitten luottaa jos ei kalsareihin housuina, kun olemisen sietämätön keveys tai kaiho de grace iskee?
<3
voi ei, se on tää syksy! omalla kohdallani ainakin. silloin kun ei tee mieli tehdä muuta kuin hautautua viltin alle ja tuijottaa tietokoneen ruudulta sinkkuelämää, ei pitäisi muuta tehdäkään. paitsi jos putoaa kursseilta lintsaamisen vuoks niin sitten ehkä.
p.s. mikä vaate on yhtä mukava kuin legginsit (ja turvaneule?) en ymmärrä.
Kuulostaa niin tutulta! Luin justiinsa artikkelin uusimmasta britti-Ellestä, jossa kerrottiin ihmisten elämän olevan monimutkaista siksi, että ympärillä on liikaa vaihtoehtoja. Juttu oli parisuhdejuttu, mutta mielestäni sen sisältö pätee muuhunkin elämään aika hyvin. Olisin ihan tyytyväinen tavalliseen Fazerin maitosuklaaseen päivästä toiseen, mutta kun tarjolla on myös pähkinä- ja toffeesuklaata, puhumattakaan sveitsiläisestä ökysuklaasta, en millään voi tyytyä siihen tavalliseen siniseen levyyn. Vähän meni ehkä ohi aiheen, mutta tämä vaan tuli mieleen tekstisi jälkeen :D
- Noo
"Aina sitä ajattelee, että kaukana olisi jotenkin ihmeellisempää."
Ma olen miettinyt tata jo usemman paivan ajan kohtalaisen aktiivisesti. Oon elanut sita ihan perusarkea nyt aikuisialla useammassa maassa, mutta kylla se vaan jotenkin erilaista on eri maissa. En silti osaisi laittaa maita paremmuusjarjestykseen. Ja muutaman kuukauden pikaoleskelua, sita kun ei enaa ole turisti muttei kuitenkaan ihan rutinoitukaan, ei voita mikaan.
Ma kaipaan (varsinkin syksyisin) kroonisesti johonkin ita-euroopan kaupunkiin. Siella ma asuisin rapistuvassa romanttisessa kerrostalossa, kayttaisin aina saarystimia ja isoja neuleita, joisin litroittain teeta ja kavisin balettitunneilla monta kertaa viikossa (en ole koskaan asunut ita-euroopassa enka ollut yhdellakaan balettitunnilla, en ymmarra miksi siis kaipaan tata).
Tuo kuvaus itä-euroopasta ja balettitunneista kuulostaa niin täydelliseltä <3 :) Nyhjötän kotona jättihupparissa ja villasukissa kurkku vähän kipeänä. Haluaisin pariisin kahviloihin, sohvannurkkakin jo melkein riittää.
Omalla kohdaltani tuo biisi menetti vähän kauneuttaan katsottuani sen musavideon. Periaatteessa videon idea on ihan hauska, mutta se ei vain sovi biisiin. Kyllä Cornerstone saa minut silti aina herkistymään. :)
Ihana Eeva!
Terveiset täältä kaukaa Intiasta. Ei tämä sen ihmeempää ole täälläkään ;) Kohta ollaan taas lähellä ja NÄHDÄÄN!!
Pakko linkittää sulle tämä, koska tuli niin mieleen tekstistäsi: http://www.youtube.com/watch?v=WoSDqXOmwRU
Kun tuota kuuntelee kesken kalsarikaihon, alkaa hymyilyttämään oma synkistely. Silti se vaan on välillä parasta, etenkin kun pikku masiksen varjolla voi aina herkutella esim. just jollain suklaisella :D
Haha voi ei. Oon vähän samistelija sillä kova ikävä painaa ja päiväni kuljen kalsareissa. Eli kun lähden aamulla ovesta päälläni on vaan kalsarit eli trikoot ja lyhyt paita. Päälle pistän pepun peittävän parkatakin eikä kukaan huomaa! Töissä on sentään työhousut jalassa =)
Voi sinua, olet niin halittava. Mutta ajoittainen melankoliaan vaipuminen on minusta tarpeellista, terapeuttista ja omalla surullisella tavallaan kaunista. Ja silloinhan saa hyvällä omallatunnolla syödä suklaata ja kääriytyä lempivaatteisiin.
Mari: niissä pienissä asioissahan se tosiaan on. Jotenkin tuntuu raastavalta, kun periaatteessa ymmärtää tämän ja haluaa olla tyytyväinen juuri siellä missä on, mutta kuitenkin ne omat kuviot tuntuvat välillä niin kovin... pieniltä. Enkä edes oikeasti usko, että pienessä olisi mitään vikaa, mutta huh, jostain se kaipuu muualle vain aina iskee. Kummallista.
Sanna: joo, uskon nimenomaan kyllä siihen, että se on tietyn iän juttu. Teininähän sitä oli aina varma, että muuttaa heti Lontooseen kun täyttää 18! Ehkä sellainen levottomuus on ihmiselle ihan normaalia, varsinkin nuorena.
Miija: mä allekirjoitan sun mielipiteen siitä säännöstä! Kyllä kalsareissa täytyy saada elämän suuria kysymyksiä pohtia. Kiitos tästä!
Anonyymi: pus!
Eeva, kaimani, no ei kyllä mikään! Tällainen rispaantunut sielu tarvitsee rispaantuneita vaatteita :) Ja oih, mikä siinä on, että kun kaipailee suurempia seikkailuja, niin ei silti haluakaan tehdä muuta kuin katsoa Sinkkuelämää peiton alla.
Noo: tuo on varmasti ihan totta! Liiat vaihtoehdot saa elämän tuntumaan siltä, että aina jossain on paremmin, vaikkei oikeasti ehkä ole. Tosin jos olisi olemassa vain Fazerin sinistä niin olisin kyllä aika onneton, se on ihan hyi! :D
Sari: voi apua, sä niin hyvin kuvasit sen tunteen, kun kaipaa johonkin missä ei ole ikinä edes käynyt, tai jotain mitä ei ole koskaan edes ollut. Juuri se on mullakin päällimmäisenä mielessä. Kai meidän täytyy siihen asti vain yrittää rakentaa se oma pieni Itä-Eurooppa tänne, missä ikinä ollaankaan :)
Mint: mäkin haluan Pariisin kahviloihin! Mutta ehkä täytyy tosiaan vain kyhätä se kahvila sinne sohvannurkkaan, josko se vaikka aluksi helpottaisi kaukokaipuuta.
Emma: mä onneksi tajusin jättää sen videon katsomatta kun joku oli sanonut mulle samaa. Ei mitään huumoripläjäyksiä noin herkkään biisiin! Toimii se silti, vaikka nuo ulkomusiikilliset seikat hieman sitä taikaa laimensivatkin...
Mimmi: no TAKUULLA ON! Ihmeellisempää siis. Ei ehkä parempaa, mutta ihmeellisempää. Ja hei, pian nähdään, sit juhlitaan oikeen suuren mualimman tyyliin!
Jem: iik luen näitä kommentteja kirjastossa, odotan innolla että pääsen kotiin katsomaan tuon videon :)
Ystävällinen hei: mitäs me kalsaripellet. Tänään sain päälle farkut, tosin ne lököttävät, ja kamalan ruman hupparin. Tsemppiä ikävän keskelle, onneksi kalsarit lohduttaa!
Anonyymi: olen ihan samaa mieltä, tuntuu vaikealta selittää sitä jollekin joka ei näe asiaa samalla tavalla. Suru ja kaiho ei ole aina asia, joka pitää yrittää karkoittaa mahdollisimman äkkiä pois. En tiedä, kai niitäkin tunteita johonkin tarvitaan, tässä ihmeellisessä ihmiselämässä.
I quit this bitch :D Ihan parhautta! Nauroin sille jo eilen ja tänään oli pakko palata samaan tekstiin.
Se on se ylitarjonta joka tota aiheuttaa.. Katsoin jotain buddhalaisuus-ohjelmaa, vai luinko kirjaa (en voi muistaa, järkkyflunssa tappaa ainakin aivosolut), mutta mietin sen aikana samaa, että kuinka paljon tyytyväisempiä me länkkärit oltaisiin jos vaihtoehtoja olisi paljon vähemmän. En mäkään miettisi, että ne H&M:n kaulurit varmaan myydään loppuun tällä hetkellä, kun itse makaan sohvalla viidettä päivää ja koetan toeta taudista, jos en niiden olemassaolosta tietäisi :) Vaikka mihin mä oikeasti edes kauluria tarvitsen, noilla liian monilla huiveillakin pärjään. (Menee aiheen ohi, mutta menkööt)
terkuin,
niiskuneiti samoissa legginseissä vaikka kuinka monetta päivää.
Itseasiassa tasta aiheesta on tutkimuksia (muistin Peen kommentista), eli nimeomaan niin etta jossain vaiheessa valinnan vapauden maara kaantyy ihmista vastaan ja alkaakin lisata tyytymattomyytta.
Tasta oli tehty jotain kauppatutkimuksiakin, eli ihmiset ostivat eniten hilloa jos erilaisia merkkeja oli hyllylla enemman kuin x mutta vahemman kuin y merkkia.
p.s. meinasin laittaa saarystimet jalkaan tanaan, mutta sitten tuli itsekritiikki. Kun eihan ne tanne kalseaan tiekoneluokkaan sovi.
Tiiätkö, mulla jäi eilen tosi paljon mietityttämään tuo sun kirjotus ja tuntu, että jotain en nyt saanut mieleen enkä hoksannut sanoa. Sitten keksin, että se on laulu, joka sopii tekstin ajatuksiin täysin, ja se on tämä: http://www.youtube.com/watch?v=GZQDS3FVlvc. Varoitan, että tuo voi aiheuttaa kummallisia oireita kyynelkanavissa... :)
Skippaan nyt tän kaihosamisteluosuuden ja ilmoitan, että bongasin sulta saman päiväpeiton kuin itseltäni :) Jos Ikean peitteestä on kyse. :>
Ennen kuin asfaltti häämöttää, kannatta koittaa vaikka Madonnan Die Another Day -biisiä. En sano, että siinä olisi mitään ihmeellistä, mutta parempi sekin kuin Himin Join Me in Death ;)
Jos yhtään lohduttaa, niin täällä kaukana on myös omat ongelmansa, ja täällä ollessaan sitä välillä vain haluais kotiin, Suomeen.
Se syksy tuli tännekin.
Lähetä kommentti