sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Olotiloja



Kaksi tämän hetken lemppariani:



MTWTFSS:n meleerattu kulahtaneen korallinvärinen lörttöpaita.



Kirppisvyö. En haluaisi laittaa enää mitään päälle ilman tätä.

Eräs kommentoija kirjoitti postauksen perään, että vaikutan siltä että koen olotiloja, vai miten se nyt meni?

Se on harvinaisen totta, eikä ensimmäinen kerta kun kuulen sen. 16-vuotiaana jouduin käymään koulupsykologilla koska en osannut istua tunneilla paikoillani. Psykologi sanoi: sä vaikutat sillee herkältä kaikkiin ilmapiireihin, et jotenki ne vaikuttaa suhun hirveen voimakkaasti.

Niinpä. Juuri nyt oleilen siinä kummallisessa olotilassa, joka seuraa siitä kun lauantai-iltana humalainen seurue lähtee isolla metelillä baariin ja itse jää kotiin.

Viime aikoina olen ollut yliherkkä baarien ilmapiirille; en jaksa huutaa ja töniä ja huojua tanssilattialla, jossa hiki virtaa. Ennen kaikkea en jaksa ihmisiä, joiden kanssa jokainen keskustelu muuttuu väistämättä väittelyksi. Sellaiset ihmiset ovat vaikeita meille, joihin ilmapiirit vaikuttaa hirveen voimakkaasti. Sellaiset ihmiset eivät aina tajua, että ilmapiiri myrkyttyy pienestä ja nopeasti.

Tarkoittaako tympääntymiseni sitä, että olen vanha? Ehkä.. milloin tulee se ikä jolloin saa alkaa nauttimaan mummoutumisestaan puhtaalla omallatunnolla?

Sanoisin, että tänä iltana. Olen vellonut tässä "juon kokista kun muut juovat viiniä ja jään kotiin kun muut lähtevät" -tunnelmassa jo jonkin aikaa, ja alkanut pitää siitä.

On jotenkin hauskaa katsella kaikkialla lojuvia tyhjiä tölkkejä ja todeta että hähää, mikään noista ei vaikuta minun vointiini huomenna. On siistiä kulkea ympäri kämppää ja kerätä vierailta unohtuneet puoliksi syödyt Sisu-askit ja puoliksi täydet sipsikulhot, mennä peiton alle ja laittaa leffa pyörimään. Ja kuunnella ulkoa humalaisten meteliä ja huokaista helpotuksesta, kun ei tarvitse itse olla siellä huutamassa.

Voi vain köllötellä kotona ja tuntea itsensä vanhaksi ja tylsäksi. Oikein uppoutua siihen tunteeseen. Ja huomata, että se on oikeastaan aika vapauttavaa.

16 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Oijoi, minä harrastan ihan samaa. Voidaan perustaa joskus joku vanhojen ja tylsien klubi, johon kuuluu ristikoiden täyttelyä, kortinpeluuta ja kaikkea sen sellaista lauantai-iltaisin. Tai no, jos olen ihan rehellinen, niin minusta risrikoiden täyttely ja korttipelit eivät edes ole tylsiä. :D

T: Toinen, joka vietti juuri lauantai-illan kotona itsekseen möllötellen, ja on ihan tyytyväinen

maria kirjoitti...

Se on! Voi että, vanhentuminen on niin jees, onneksi ne ajat on NIIN kaukana menneisyydessä, että perjantai-illalle olisi pakko keksiä jotain aktiviteettia vaan siksi, että on pakko. Kotona on kivaa. :)

kirsikka kirjoitti...

Jenni:Oi ihanaa! Mä liittyisin tuollaiseen kerhoon heti. Ristikkojen tekeminenhän on mitä parhainta viihdettä! Voidaanko siinä klubissa myös juoda teetä ja syödä pikkuleipiä ja katsoa salapoliisisarjojen uusintoja Yleltä?

Maria: no kun mustakin tuntuu välillä siltä, että on vaan ihanampaa mitä vanhemmaksi tulee. Totta kai välillä tulee ikäkriisejä ja on ihan että apua, mutta sit välillä on niin ihanaa kun huomaa nauttivansa siitä että järjestelee kotona jotain maustekaappeja :D

Maikku kirjoitti...

Havahduin samanlaisen "mummoontumiseen" muutama vuosi sitten. Tulin sellaiseen lopputulokseen, että lauantai-iltojen viettäminen kotona on ihanaa ja nautinnollista eikä siinä todellakaan ole mitään noloa tai tylsää.

Kaksi vuotta sitten aloitin uudessa koulussa ja ensimmäisten bileiden jälkeen en juurikaan ole jaksanut heilua joka keskiviikko opiskelukaupunkini baareissa hienhajussa kaljantahrimilla lattioilla. Olen tainnut saada tylsimyksen maineen, mutta mieluummin käytin iltani rennosti kotosalla tai kavereilla ja menin seuraavana aamuna kouluun naureskelemaan krapulassa poteville luokkalaisille. :)

Muutama viikko sitten mökkillä vieraanani kävi eräs ystäväpariskunta, jonka vierailun kunniaksi ostin kaksi karpalolonkeroa. Viikonloppu hurahti ohi, enkä kumpaakaan tölkkiä avannut, en edes "rentoutuakseni".

terttu kirjoitti...

Äitini sanoi yks ilta, että "sä taidat keski-ikäistyä kovaa vauhtia". Olin aika loukkaantunut, koska vastahan tulin täysi-ikäiseksi! Mutta hei, eikö Aikuiset naiset ole ihan yleisestikin arvostetumpia kuin baareissa ensi kertaa riekkuvat teinit?

Aah, bloginne on niin lämmin ja mukava.

Anonyymi kirjoitti...

Tutulta kuullostaa...:)Mikä pakko sitä missään on riekkua,jos ei huvita;)

Maija kirjoitti...

Mulla on sama juttu! Muut rellestää jossain ulkona ja kun multa kysytään mitä tein viikonloppuna saatan vastata että "katsoin elokuvia" tai "luin yhden kirjan". Alan näköjään mummoutua jo 18-vuotiaana :D mutta mitäpä tuosta!

Annina kirjoitti...

Oi toi on niin parasta jäädä vain kotiin <3 onneksi meitä on enemmän :)

Jenni kirjoitti...

Haha, mahtavaa. :D Luulen, että sellainen klubi on sitten perustettava. Olen myös aina halunnut käydä bingossa, voisiko sen sisällyttää ohjelmaan? :D Ja vuosittainen Tukholman risteily kuuluu asiaan myös (tämä lähinnä siksi, että haluaisin käydä siellä ihanassa kasvisravintolassa, jota olet mainostellut).

kirsikka kirjoitti...

Maikku: kuulostaa tutulta :) Mulla ei ole varsinaisesti mitään juhlimista vastaan, mutta olen aika tarkka siitä seurasta, jossa sitä teen... mua ei kiinnosta mikään kännääminen kännäämisen vuoksi, siksipä olen varmasti minäkin tylsimyksen maineessa opiskelukavereideni joukossa :D

Terttu: keski-ikäistyminen on ihan jees, älä loukkaannu :) Ja kiitos kovasti, sellainen me halutaankin tämän blogin olevan :)

Anonyymi: no NIMENOMAAN. Silloin menee, jos huvittaa, ja jos ei niin mitäs sinne väkisin nuokkumaan lähteä...

Maija: mummoutumisen voi aloittaa missä iässä tahansa :D Musta elokuvien ja kirjojen parissa vietetty viikonloppu ei kuulosta ollenkaan pahalta..

Annina: eikö olekin, siinä on ehkä jopa jotain kapinallista viettää koti-ilta, kun kaikki painostaa että nuorena pitää jaksaa heilua :D

Jenni: mä käyn useinkin bingossa, tosin se on kyllä sellainen baaribingo, mutta kuitenkin. Ja hei meidän pitää ehkä ihan oikeasti lähteä joskus mummoiluristeilylle Tukholmaan. Kun muut lähtee rellestämään laivan yökerhoon, me voidaan ostaa tax freesta Vihreitä kuulia ja pelata hytissä bridgeä... :D

Emmanuelle kirjoitti...

Keväällä puhuttiin kavereiden kanssa, että tämä kesä on bilekesä, että käydään joka viikonloppu baarissa ja biletetään. Ja mitä olenkaan tehnyt? Olen ollut kotona neulomassa ja katsomassa jotain telkkarista. :D Baarissa kävin kerran, selvin päin. Ei innostanut. Lisäksi Olen pohtinut takaisin absolutismiin palaamista oman terveyden vuoksi. Eikä bilettäminen kiinnosta.

Ihana on kuitenkin tietää, että on muitakin jotka viettävät mielummin lauantai-illat kotona. Se on lohdullista. :)

tina kirjoitti...

Voi, en oo pitkään aikaan samastunut mihinkään pieneen tekstinpätkään näin lujaa :) Mä oisin niin onnellinen ainaisjäsen tässä klubissa! Kiitos tästä(kin) hymystä ja hyvästä mielestä jonka mulle tarjosit.

Jenni kirjoitti...

Sä oot sitten jo vähän kokeneempi bingoaja. ;) Mutta mun haaveissa ois mennä ihan sellaiseen oikeaan mummobingoon! :D

Mutta siis todellakin, we have a deal! Mä en kyllä tykkää vihreistä kuulista, mut eiköhän siihen hommaan käy joku muukin kuten Fazerin perinteiset tai Omarit, kun niitä voi imeskellä tekareillakin. :D Meidän hytissä on kovin meno!

Nooruska kirjoitti...

No ensinnäkin mummot rules! Ite oon kutonu aina, silloin kun se ei vielä ollut niin pop ja käsityöt tekee mut todella onnelliseksi. Mummoilua tai ei, aina välillä on hyvä olla itsekseen launtai-iltana kun siltä tuntuu!

kirsikka kirjoitti...

Emmanuelle: mäkin olen nyt ihan huomaamattani elellyt absolutistina, ei vaan ole huvittanut tai tehnyt mieli mitään alkoholipitoista. Ihanaa, kun herää joka aamu virkeänä :)

Tina: hahaa, tervetuloa kerhoon! :D Onneksi meitä on muitakin!

Jenni: Omarithan on mummokarkkien aatelia! Meidän klubissa voitais myös istuskella kahvilassa (kahvi + munkki 2 euroa) ja päivitellä sitä miten ennen oli kaikki paremmin!

Nooruska: se on ihan totta, mitä sitä väkisin lähteä mihinkään heilumaan jos kotisohva kiehtoo sillä kertaa enemmän. Kutominen on ihanan rentouttava harrastus!

Adriana kirjoitti...

voi hyvänen aika miten osasitkin hyvin ilmaista minun nykyisen suhtautumisen samaan asiaan :D