tiistai 4. marraskuuta 2008

Muutama muistiinpano minultakin

Kirsikka kirjoitti alla olevassa postauksessaan siitä kuinka menee vaateostoksille seuraavan kerran kunnon ostoslistan kanssa. Otin tänään pesäeroa kaikkeen arkiseen ja hyppäsin aamulla junaan ja lähdin treffaamaan ystävääni Tampereelle. Koko päivä meni rattoisasti rakkaan ihmisen seurassa ja ihan vähän shoppailtiinkin. Ostin muutaman kivan jutun, jotka täydentävät arkivaatevarastoani mainiosti (ja bonuksena muutaman ison tukkajutun, jotka kuuluvatkin sinne käytetään harvoin, ihaillaan usein -osastoon), mutta junassa Nylonia selatessani jouduin taas toteamaan, että muutamia asioita melkoisen täydestä vaatevarastostani kuitenkin uupuu.

Kuvat skannattu Nylonista, mut ajatukset on ihan omia! :)




Ostoslistalla ensimmäisenä joku kiva toppi, jonka voi yhdistää värikkään hameen ja vyön kera. Jos ja kun kunnon toppi löytyy, samalla voi tehdä inventaarion vaatekaapin toppihyllylle. Suurin osa vanhoista lumpuista joutaakin ainoastaan koti- ja treenikäyttöön.



The pikkujakku. Sellainen joka passaa kuvan kaltaisten hamosten kaveriksi. Rintarossit ja isot kaulakorut mukaan valinnan mukaan ja fiiliksestä riippuen.



Rohkeutta yhdistää erilaisia kuoseja ja ensisilmäykseltä epäsopivia värejä yhteen. Ennen joka paikassa paasattiin aina siitä kuinka eri kuosien yhdisteleminen lähentelee jo rangaistavaa tekoa, kun taas viime vuosina ollaan thänk god tultu tässäkin asiassa avoimemmaksi, ja erilaisia kuoseja kehotetaan yhdistelemään ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Että hakusessa sitä ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta yksi annos tänne, kiitos.

Tuommoinen iso ja ilmava tukka nyt on aina haluan/tarvitsen/tahdon! -listalla, mutta nykyiselläkin pärjää ihan kivasti. Kevyeen hiusahdistukseen auttoi sunnuntai-iltana päähän itse lätätty tummanruskea väripurkki ja eilen ylikasvaneesta etutukasta saksittu siedettävämpi versio.

Ja siinä ne sit olikin! Tulipas lyhyt ostoslista, aika positiivista. :)

- Maria

2 kommenttia:

vadelmakakku kirjoitti...

Toi keltasen topin ja violetin hameen väriyhdistelmä on herkku :-D
Pakko muuten kysyä, mistä hommaat Nylonisi? Ootko ihan Ameriikasta tilannu vai saako Suomesta jostain? Määkin haluan nimittäin:D

maria kirjoitti...

Vadelmakakku, ainakin Akateemisesta saa, ei tarvii Ameriikasta tilata. :)