Seuraavassa ei-maksettu mainos, vaan tuotteeseen tyytyväinen käyttäjäkokemus, jonka haluan jakaa kanssanne.
Noniin, kaikki tietää ne lehtien välissä olevat shampoonäytteet, jotka on kiinni sillä jännällä liimalla, ja jotka ainakin mulla, en tiedä muista, jäävät pyörimään lehtien väliin eikä oikeasti koskaan päädy testaukseen asti. No kerta se on ensimmäinenkin, joten nappasin suihkuun mukaan jonkun akkain lehden välissä olleet Niven uutuusshampoon ja hoitoaineen näytepussit. Näpersin ne kynsisaksilla auki ja lättäsin tukkaan. Eikä siihen tarvittu kuin kikkare kumpaakin mömmöä, pesu, kuivaus, vilkaisu peiliin ja olin vakuuttunut, että ostan koko putelit!
Seuraavalla kauppareissulla nappasin sitten kaupasta mukaani maidon ja leivän lisäksi Nivean Intense Repair -shampoon (vapaa käännös: haluutsä kiiltävät ja tehohoidetun näköiset hiukset kolmella eurolla? No osta mut!) ja suoristavan hoitoaineen (Straight & easy + anti-frizz effect lupaa paketti ja oikeassa on!). Ja hintaa molemmilla on alle kolme euroa, joten ei kuormita kukkaroa kovasti. Olen aina ollut varsin tyytyväinen markettishampoisiin, koska tukkani on paksu ja suht hyväkuntoinen, joten sille riittää ihan peruskaura. Tietty kampaamotuotteet ovat ihanan ylellisiä, mahtavan tuoksuisia ja muutenkin mukavia, mutta en ole kokenut tarvitsevani niitä hiuksilleni. Ja nyt kun löysin tuotteen, joka todella tekee mitä lupaa ja kaiken tämän alle kolmella eurolla, niin avot!
Suoristava hoitoaine on kaikille luonnostaan kihartuvan tukan omaaville tuttu tuote, ja tuttua on varmasti myös se, että ne ovat yleensä aivan humpuukia. Tää Nivean puteli todellakin suoristaa tukkaa (ei siis piikkisuoraksi, kyllä siihen tarvitaan edelleenkin suoristusrautaa, mutta juuri sellaiseksi täydellisen ihanaksi ja kiiltäväksi ja ilmavaksi, että tekee mieli heilautella päätä luonnottoman suurieleisesti ja huokailla koska olen sen arvoinen.). Kun pesun jälkeen vielä föönaa, niin aamulla ei tarvitse kuin vähän harjata ja se on siinä. Käyttäjäkokemukseni on tietysti täysin henkilökohtainen, mutta ko. tuotteet toimivat ainakin minun päässäni niin täydellisesti, että purkkien tyhjennettyä ostan takuuvarmasti samat tilalle.

Ei mulla muuta, kiva kiitti moi! :)
- Maria


5 kommenttia:
Hahaa, mullakin pyörii noita Nivean näytepusseja jossain lehtilootassa! Hyvä kun muistutit, täytyypä testailla mitä tämä tukka tykkää.
Olen itsekin markettishampoiden kuluttaja. Tuntuu, ettei kampaamotavara tee omille kutreilleni sen enempää mitä kahden euron perussetti, joten miksi maksaa enemmän.
Ihana tämä postaus :)
Oma tukkani on sen verran kuiva että viitsin panostaa sen 40e tigin mömmöihin, markettiaineet kun eivät vain riitä. Tuostakin jäi hiukset ihan liian karheiksi.. :/
muuten ihan kivalta vaikuttaa mutta vähän hirvittää noitten sisältämät silikonit...:S
Minullakin on luonnokiharat hiukset, joten voisi vaikka kokeilla tuota.
Onko noissa silikoonia?
Luin juuri juurikasvu. orgin sivuilta että Nivean tuotteet eivät sisällä silikonia paitsi se joku yksi Repair-hoitoaine mutta nämä ko. postauksessa esitellyt eivät siis sisällä silikonia ollenkaan :)
Aion itsekin ostaa tuota Straight& Easya, sen verran houkuttelee!
Lähetä kommentti