Hejsan alla, olen taas palannut isosta maailmasta. Paluuni viivästyi päivällä, sillä myöhästyimme laivasta ja tämän seurauksena vietimme yön haahuillen Tukholman kaduilla ja istuen 24h-McDonald'sissa. Onneksi oli juuri ja juuri varaa ranskalaisiin. Olen siis ollut Suomessa jo pari päivää mutta jumiuduin erinäisiin asuntoihin ja pääsin vasta tänään ekaa kertaa kotiin asti.

Laivan hytti oli mitä hirvein sillipurkki, tässä ollaan piknikillä lattialla jolle melkein mahtui istumaan. Mutta Turusta Tukholmaan maksaa halvimmillaan 8 euroa, joten enpä valita. Ensi alennusmyynneiltä minut löytänee siis Tukholmasta, eihän tuolla hinnalla pääse nykyään kuin Espoosta Helsinkiin ja takas.
Tukholma oli ihana! Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Yömmme (mäkkäriyötä lukuunottamatta) vietimme entisessä vankilassa, joka oli muutettu ho(s)telliksi. Oli kyllä hienoa, vaikka omaa Michael Scofieldiäni en yrityksistä huolimatta löytänyt...



Tukholmassa yllätti hintataso: pelkäsin ettei siellä voi tehdä mitään, mutta esim. kahvilat olivat halvempia kuin Suomessa. Toinen yllätys oli ihmisten ystävällisyys, jopa niiden jättetrendig pikkuputiikkien ja second hand -kauppojen jättetrendig myyjät olivat tosi mukavia (että terveisiä vaan sinne Helsinki10:n suuntaan...) Olen viimeksi ollut Tukholmassa ehkä silloin kun Justin Timberlake kuului vielä N Synciin, joten aikaa on vierähtänyt tovi ja kaupungin sydän on tosiaan siirtynyt ihastuttavalle Södermalmille. Vasta nyt taisin myös osata tosissani arvostaa Tukholman arkkitehtuuria, voi että siellä on kaunista!

Tukholmassa pinnalla näytti olevan luomuruoka, mustat nahkatakit ja suomibloggareiden kauhistelema pitkä paita + sukkahousut -trendi. Matkaseurani totesi "nähneensä tämän viikonlopun aikana huolestuttavan monta sukkahousujen haarakiilaa". Totta, mutta jos haarakiilat ja pakarat saa pidettyä piilossa niin minusta tuo ainakin on hauska ja rento look. Isot Pikku Myy -nutturat olivat myös kova sana, ehkä siksi että myös Lykke Li oli kaikkialla? Itsekin tykästyin tytön musiikkiin kun jossain SoFon baarissa (yliarvostettuja) pärähti soimaan tämä biisi.

Reissumme pohjimmainen tarkoitus oli tosiaan tsekata sekä Warhol että Toulouse-Lautrec, aika harvoinhan sitä sattuu samalle viikonlopulle kahden lempitaiteilijan näyttelyt. Andysta ei näyttelyn perusteella juuri uusia näkökulmia irronnut, mutta olihan se hienoa nähdä tyypin töitä ihan livenä julisteiden ja postikorttien sijaan. Myös Warholin leffoja oli paljon näytillä, mutta ne joutui katsomaan suurimmaksi osaksi mykkäversioina. Harmi!
Tässä välissä pakko hieman avautua: ostin museokaupasta näyttelyjulisteen, joka kotona paljastuikin isoksi valkoiseksi paperiksi, jonka keskellä luki pienellä kärpäsenkakalla Andyn sitaatti "All is pretty" ja sen perässä norsunkokoisilla kirjaimilla museon yhteystiedot. Tästä ilosta maksoin sitten n. 7,5 euroa. Pettymys oli valtaisa ja meni melkein koko näyttelyelämys pilalle tuollaisen kusetuksen takia (kaupassa ei ollut näytekappaletta avattuna, mutta annettiin sellainen käsitys että julisteessa lukisi vain isolla tuo Warholin sitaatti. Sellaisen olisin halunnut, senkin idiootti Moderna Museet!) Niin että jos eksytte sinne näyttelyyn, niin pitäkäähän näpit irti näyttelyjulisteista! (Tai no, kai toi voi jonku mielestä olla ihan hieno. Minä koin nyt itseni harhaanjohdetuksi!)

Toulouse-Lautrec olikin sitten jotain tajunnanräjäyttävää! Siinä missä muut haaveilivat teini-iässä syntyneensä 60-luvun San Franciscoon tai 70-luvun Lontooseen, itselläni tuo haave on aina liittynyt vuosisadan vaihteen Pariisiin. Oh, la vie bohème! Näyttely oli mukavan laaja ja tarjosi myös raapaisun HTL:n edeltäjiin sekä ruotsalaiseen posteritaiteeseen. Voi voi voi! Nyt haluan vain lopettaa koulun, juoda aamiaiseksi shamppanjaa (laakeasta lasista tietenkin), pukeutua pitsiyöpaitoihin ja kirjoitella pienoisnovelleja absinttihuuruissa.
Shoppailu on toki ihan eri luokkaa kuin meillä täällä, mutta nyt ei oikein tärpännyt. Tukholmastahan löytyy paljon ihania ketjuja mistä meikäläiset vaan haaveilee; Beyond Retro, Topshop, Monki, American Apparel, Urban Outfitters... Suurin osa kaupoista oli kuitenkin budjettini ulkopuolella, joten tyydyin vain kuolaamaan. Edullisempi Monki oli oikein kiva, mutta mitään ostettavaa en kuitenkaan löytänyt. Sen sijaan kaikkien hypettämä Weekday oli minusta ihan turha ja ruma. Meidätkin muuten kiskottiin kadulta osallistumaan Soukin Street Fashion Award -kisoihin, mutta jänistin koska inhoan valokuvattavana olemista. Ammattilaisen tekemä meikki olis kyllä ollut kiva kokeilu!
Upeita second hand -kauppoja oli joka puolella, hintataso vaihteli hurjasti. Peruslähetyskirppikset olivat kalliimpia kuin Suomessa, mutta tasokin oli sitten ihan eri luokkaa. Suomessa lähetystoreilla tärppää ehkä joka viidennellä kerralla, mutta tuolla näki heti sisään astuessaan varmaan kymmenen asiaa jotka olisi voinut ostaa vaikka saman tien!
Paria kirppislöytöä lukuunottamatta ostokseni löytyivätkin sitten ihan tutuista ketjuista. Sen sijaan puolustuksena on sanottava, että täältä meidän citystä ei löydy H&M:n Trend-mallistoa eikä Gina Tricotia, joten olihan se nyt aika eksoottista... :)


H&M:n Trend-putiikista (yhdessä kaupungin miljoonasta henkkamaukasta oli alakerta täynnä vaan tätä) löytyi nämä kaksi mekon ja paidan välimuotoa, joita kumpaakin rakastan intohimoisesti.
Kirppikseltä löytyivät nämä korallinväriset korkkarit ja lyhyt ja leveä raitapaita. En tiedä toimiko raitapaidan inspiraationa merimatkailu vai Edie Sedgwick (Warholin näyttelyssä oli esillä myös pari Edie-leffaa ja kyllä, ne kuuluisat raitapaita ja kynttelikön kokoiset korvikset vilahtelivat sielläkin...) mutta jokatapauksessa toimii.
Rob Brandtin mukeja olen tietämättäni halunnut astiakaappiini jo kauan. Suomessa en ole näitä nähnyt, mutta Tukholman DesignTorget tuli apuun. Idea on siis yksinkertainen, rytätyn kertakäyttömukin näköinen keramiikkamuki.
Ostin myös GinaTricotista tummanvihreän maiharitakin (erittäin perus) ja kaksi JÄTTIkokoista t-paitaa, joita aion ehkä kauhuksenne käyttää sukkisten tai leggingsien kanssa :D
Tutustuin myös ekaa kertaa japanilaiseen Muji-merkkiin, johon matkaseurani suhtautuu fanaattisesti. Muji tekee kaikkea vaatteista ja kosmetiikasta keittiö- ja toimistotarvikkeisiin. Ideana on yksinkertainen ja laadukas design ja se, että yhdessäkään tuotteessa ei näy ainoatakaan logoa tai brändin nimeä tai muutakaan piperrystä. Koska Åhlensin Muji-osasto oli melko suppea, ei Muji-kärpänen päässyt puraisemaan tosissaan, joten ostin vain jotain pientä. Innostuin kuitenkin firman filosofiasta, joten tulevilla reissuillani aion ehdottomasti koluta myös Muji-kaupat. Kokoontaitettava miniminikokoinen matkahiustenkuivaaja jäi kyllä harmittamaan, miksen raaskinut ostaa sitä?
Och det var det. Kaiken kaikkiaan Tukholma on ihana kaupunki ja niin paljon enemmänkin kuin Drottninggatan ja vanha kaupunki ja kossupullo takataskussaan haahuilevat suomalaisristeilijät (mutta yö Mäkkärissä todisti, että ihan yhtälailla siellä länsinaapurissakin osataan olla känniääliöitä). Olis siellä mennyt viikko jos toinenkin.
-kirsikka


31 kommenttia:
Kiva matkapostaus! Olen itse menossa käymään myös Tukholmassa pääsiäisen jälkeen - muistatko yhtään tuon suuren H&M Trend -kaupan osoitetta? Tietääkseni mallistoa myydään monessakin Tukholman H&M:ssä, mutta koko alakerta kuulostaa aika muikealta :-)
Anonyymi, tuota Trendiä saa käsittääkseni tosiaan kaikista(?) Tukholman myymälöistä, mutta tämä kyseinen oli Drottninggatanilla ihan T-centralin vieressä. Siinä kadulla on useampiakin H&M:iä ihan vierekkäin, mutta tunnistat sen oikean kyllä kun näet ne ihanat hiekan ja vaaleanharmaan sävyt räikyvien punaisten ja pinkkien sijaan :)
Olin itse myös tukholmassa perjantaina. Lähdin siis torstaina. Tosin lähdin helsingistä. Oli kyllä aivan mahtavaa ja sää oli kieltämättä upea. Teki mieli laulaa kun astuin laivasta ulos :D. Harmi, että vaatteet siellä ovat niin hintavia :/
Blogissani on haaste teille
Jotenkin todella ihana kirjoitus! Nyt tuli kauhea hinku päästä itsekin Ruotsii. Ja mieluummin heti!
Kesällä olisi suunnitelmissa lähteä pariksi viikoksi, kunhan saan siskoni houkuteltua mukaan. (=helppoa)
Onneksi isän äiti asuu siellä niin ei tule majoituksesta kustannuksia. -> enemmän shoppailu rahaa. :D
Mz, sää oli tosiaan uskomaton! Vaatteiden hinta harmitti minuakin, mutta aion ehdottomasti suunnata sinne alennusmyyntiostoksille. Alet ovat kuulemma tuolla reiluja ja ainakin ihania kauppoja riittää :)
Anastasia, kiitos haasteestasi!
N, oi kivaa, mullekin olisi tuollainen tuttu kontakti kelvannut kun siellä mäkkärissä istuin viidettä tuntia :D Olis hienoa päästä käymään muuallakin Ruotsissa kuin vain Tukholmassa, se on kuitenkin sen verran iso kaupunki että tuskin antaa kovin aitoa kuvaa koko maasta.
Hei tietääkö kukaan onko Forumin lähellä Helsingissä missään Indiskaa?
anonyymille, forumissa ON Indiska :)
Mäkin tykkäsin tästä kertomuksesta. Itse opiskelen kevään Uppsalassa ja oon muutaman kerran käynyt Tukholmassa. Tykkään kanssa ihan hirmusesti Tukholmasta ja Uppsalasta yhtälailla :)
Anonyymi, kuten Pöö jo infosikin niin Forumissa on Indiska, tosin itse tykkään enemmän Kluuvin Indiskasta! :)
Henna, vau, olet siis pohjoismaisen sivistyksen kehdossa :) Meilläkin olisi tiedossa opintomatka Uppsalan yliopistoon, mutta kun juuri palasin Ruotsista niin taitaa nyt jäädä väliin. Siellä haluaisin kyllä ehdottomasti päästä käymään!
Olipas kivalukuinen matkapostaus! Alkoipa heti hinguttaa Tukholmanreissu (viimeisestä onkin jo kolme vuotta). :)
Ihanat paitamekot olet kyllä löytänyt, etenkin jälkimmäinen kolahti ihan täysillä... Ja oi että, noita Rob Brandtin mukeja himoitsen joka kerta, kun näen niitä Nigellan käytössä! Olivatko ne kuinka kallis hankinta?
Ihana matkakertomus, alkoi heti himottamaan Tukholman reissu... Ah, ehkä sitten kesämmällä. Ei olisi tosiaan pöllömpi idea mennä ale-aikaan. Voisi tehdä älyttömiä löytöjä :)
ihanat nuo korkkarit! todella hieno löytö.
itse en kyllä jalallani henneseihin ja ginoihin astu, mutta ostankin ehkä kuusi paitaa vuodessa juuri tästä seuraavan budjettiongelman seurauksena. :D
voi ei, aluksi oli varmaan kamalaa huomata että myöhästyitte laivasta, mutta toisaalta varmasti kokemus jonka muistaa pitkään!:D Hauskalta kuulosti mäkki-yö;) i love that white and grey dress!!
Noi korkkarit, aivan uskomattoman ihanat!
Olipa kiva postaus :) piti oikein keskittyä lukemaankin kunnolla, ja kiitokset vaan matkakuumeesta! minäkin olen ollut tukholmassa viimeksi joskus 2002 tms. joten voisi olla aika käydä uudelleen.. alennusmyynneissä olen itse ollut siellä ja aivan ihanaa kun vrt. suomen kauppoihihin, vaatteet ovat OIKEASTI alennuksessa ja kunnolla. Täällä pihdataan aina niitä hienoimpia ja roudataan kauppaan alennusmyyntejä varten jotain kauheita halpisrytkyjä :/
U, kiitoksia :) Mukit eivät olleet hirveä satsaus, n. 7 euroa kappale. Kaverilla on useita ja ovat kuulemma hyvin kestäneet käytössä :) Itse ostin 3, ja ajattelin että niitähän voi aina matkoilta hamstrata lisää jos osoittautuvat kivoiksi. Ainakin ovat tosi käteensopivat!
Anonyymi, näin minäkin olen kuullut :) Tuonnehan on onneksi melko helppo piipahtaa vaikka viikonlopuksi, joten ehkäpä ei tartte kesään asti odotella :)
Toinen anonyymi, mutta sulla onkin sitten varmaan hienoja paitoja :) Minä en pysty henkkamaukan kutsua vastustamaan, mutta nykyään olen kyllä opetellut harkitsemaan myös halvat ostokseni.
Runway, juu yllättävän äkkiä siitä ärsytyksestä toipui. Kiitos, mäkin olen aivan rakastunut mekkoon! :)
Salla, tattista :)
Nelliina, kiva kun pidit! Ja tosiaan, tällaista huhua olen minäkin kuullut Tukholman aleista, että siellä ihan oikeasti tajutaan mistä siinä hommassa on kyse. Lähinnä kiukuttaa Suomessa nuo pihtarialet! Ensi vuonna meidät löytänee siis sieltä, suomalaisten invaasio :D
Oi, nyt olen kyllä kade. tuo hm harmaavalkoinen mekko on upea, samoin kirppiskorkkarisi. Suurin kateus nousee kyllä ehdottomasti Toulouse-Lautrecin näyttelyn vuoksi, herra on nimittäin lempparitaiteilijani, yläasteella kun muut pitivät esitelmiä julkkiksista, niin tämä neiti luennoi kiehtovasta Henristä.. :D
Ah, ihana matkakertomus! :) (sitä laivan missaamista lukuunottamatta, mutta kyllähän sitä on ennenkin vietetty öitä mäkkärissä -tai stadin kebabissa. :D )
Ja toi hennesin harmaavalkoinen mekko on superihana! oon bongaillut sitä myös ruotsalaistytöiltä, oliskohan noita myynnissä myös meillä koto-Suomessa? PUS!
Tosi mukava matkakertomus, ja totta kai kova hinku Tukholmaan! Ilmeisesti Toulouse-Lautrec loppuu jo toukokuulla(?), joten olen erittäin kateellinen, koska näillä näkymin hyppään itse laivaan vasta syyskuun alussa :/ Kivoja ostoksia olet myös löytänyt :)
Kokeilin tuota samaa harmaavalkoista mekkoa viikko sitten Kämpin Hennesissä ja nyt alkoi taas hieman harmittaa, että jätin sen hyllyyn. :)
Minullekin tuli hirveä Tukoholma-hinku merkintäsi luettuani. Ehkäpä allekirjoittanutkin hilpaisee länsinaapuriin juurikin niiden alennusmyyntien aikaan. (Ainakin jos siellä sattuisi silloin olemaan jokin hyvä keikka!)
Olen muutenkin halunnut palavasti tutustua kaupungin second hand-tarjontaan.
Lisäksi olen aika kateellinen, että näit sen Warhol-näyttelyn!
Tuplakateudelta vältyn onneksi, sillä näin Toulouse-Lautrecin näyttelyn Wienissä muutama vuosi sitten. Mutta oli se kyllä mahtava.
Kiva postaus! Haluisin itsekkin käydä Ruotsissa, siitä kun on taas niin pitkä aika kun viimeksi kävin. :) Ihana tuo H&M Trendin paitamekko, tahtoo! <3
Winda, kuulostaapa hauskalta. Kyllä siinä on luokkakavereilla ollut sulattelemista :) Ajattelin itse että Henrin lyhyestä elämästä voisi vaikka lukaista jonkun kirjan jos sellainen löytyy!
Maria, kiitos. Varmaan Helsingin H&M:llä on niitä myynnissä. Son kyllä ihana, sain tokavikan kappaleen! :)
Bea, voi voi nyt pikainen viikonloppuristeily ja äkkiä katsastamaan näyttely! Oli kyllä ihana!
Ranna, mekko oli rakkautta ensisilmäyksellä! HTL:n näyttely oli muutama vuosi sitten myös Ateneumissa, mutta oli kyllä aika paljon suppeampi kuin tämä. Meillä tosiaan on siis suomalaisten invaasio Tukholman alennusmyynneille, ehkä pitää suoraan vaan siirtää muotiblogimiitti Silja Linelle :D
Anonyymi, kiva kun tykkäsit :) Kannattaa tosiaan lähteä, en ymmärrä miksi omalla kohdallakin tuo tauko venähti noin pitkäksi!
Tykkäsin hirmuisen paljon matkakertomuksestasi :) nyt tekee mieli entistä enemmän Tukholmaan ja olenkin kenties sinne suuntaamassa jo toukokuussa (viimeksi kävin helmikuussa). Tosiaan matkat sinne ei maksa paljoa, kun käyttää hyväksi äkkilähtötarjouksia. Itse maksoin helmikuisesta reissusta 14 euroa ja sillä pääsi A-luokan hyttiin.
Beyond retrossa käydessä meni pää ihan pyörälle, kun näki ne kaikki vaatteet mitä siellä oli myynnissä. Muissa second hand-kaupoissa ei tullut käytyä. Kävin tietysti läpi nämä kaikki suomalaisillekin tutut H&M:t. Ja Trendin mallistoa löytyy todella monesta Tukholman H&M:stä ja tuntuu, että Trend-vaatteiden valikoimat on paljon laajemmat kuin mitä Suomessa on saatavilla. Monki on ehdoton lempikauppani ja sieltä tulee hamstrattua vaatteita mukaan jonkin verran :) oi kun tekee mieli lähteä Tukholmaan, jo TÄNÄÄN!!
minkä hintanen on trendin mekko? :) se on ihana <3
Olipa oikein miellyttävä matkapostaus ! Kauniita kuvia ja kivasti tekstiä. :)
Teit oikein mukavia löytöjä, etenkin tuo H&M trendin mekko on aivan ihana!
Millä laivayhtiöllä pääsee noin halvasti Tukholmaan? Itselläkin olisi keväällä reissu suunnitteilla ja mahdollisimman pienellä matkabudjetilla olisi tarkoitus selvitä. :)
M4su, enpä ole ajatellutkaan että äkkilähtöjä saa risteilyillekin! Pitääpä katsastaa. Beyond Retro oli musta kyllä ylihintainenkin, kun ottaa huomioon että niitä vaatteita ei ollut siellä enemmin valikoitu ja kaikkea oli niin valtavasti. Ja 50 euroa second hand-mekosta on kyllä joka tapauksessa liikaa, ellei kyseessä ole sitten joku Chanel. Monki oli tosiaan kiva, tosin hiukkasen häiritsi ne aukot pukukoppien "ovissa"!
Anonyymi, molemmat mekot maksoivat 350 kruunua eli noin 35 euroa :)
Christina, kiitos kommentistasi, kiva että pidit :)
Anonyymi, Viking Linellä maksaa opiskelijahintainen kansipaikka 8 euroa, eikä ne säästöhytitkään kovin paljoa kustanna! Ja aikaisempi kommentoija mainitsikin äkkilähtöjen mahdollisuudet. Silja Linen hinnoista en ole ottanut selvää, mutta käsittääkseni Viking on halvempi...? Ja Turusta on siis aina halvempi lähteä kuin Helsingistä, perjantain lähtö on kallein.
Olen lukenut herran elämänkerran, i`m in love <3 Lainasin vaan kaverilta, taisi olla aika vanha teos, mutta ehkäpä kirjastoista löytyisi.. Kirjan nimi oli kaiketi Punainen mylly, jos muistan oikein..
Olipa kiva postaus, varsinkin kun itsellä alle viikko lähtöön!;)
Ttosi hienot nuo mukit, minäkin olen tietämättäni kaivannut niitä kaappiini.. täytyypä alkaa suunnittelemaan reissua. Huippuja vermeitä teillä! :)
Lähetä kommentti