Tyyli(ttömyytt)ä jo vuodesta 1985

Tulin tässä miettineeksi sitä, milloin kiinnostuin muodista ja vaatteista. Ketkä olivat muoti-idoleitani minäkin aikana?
Sallinette minun palata ajassa kauas kauas taaksepäin... Varoitus: osa kuvista saattaa aiheuttaa lievää pahoinvointia.

Ihan ensimmäisen kerran tajusin että vaatteilla leikkiminen voi olla hauska harrastus (eli jotain muutakin kuin kylmältä/alastomuudelta suojautumista), kun luin Babysitters Club –kirjoja. Muistaako kukaan? Oh la la. Näin jälkeenpäin käsitän Valerien ja Susanin olleen ihkaoikeita muotifriikkejä, ja kirjoissa oli aina hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia tyttöjen asuista. Muistan kun ostin mustan henkselimekon ja puuhelmet ja totesin kaverilleni että “Valeriekin varmasti pukeutuis näin”. Tsemppasin aina Valerieta, vaikka "Susan oli ehkä hieman tyylikkäämpi, mutta eihän newyorkilaista voikaan tyylissä voittaa". Vuosi oli ehkä... 1994?

Babysitters Clubin vanavedessä riehaannuin kaksikosta Blossom & Six. Nämä tylleröt kohelsivat tv-sarjassa Kullannuppu, jonka takia koulusta oli pakko aina juosta kotiin. Siskoni taisi katsoa sarjaa iiihanan Joeyn takia, mutta minä huomasin vain Blossomin ja Sixin mitä älyttömimmät kuteet. Nehän käytti hattuja! Sisällä! Ja värejä! Sixiltä taisin ikävä kyllä oppia myös ensimmäiset bimbomanööverini...

Seuraavana vuorossa oli tv-sarja Niin kutsuttu elämäni. Taaskaan en tajunnut Jordan Catalanon ihanuudesta mitään, mutta muistan kyllä ihastelleeni Angelan punaista tukkaa ja Rayannen kykyä yhdistellä maihareita, flanellipaitoja, mekkoja ja pikkulettejä.
Frendit taas oli jotain niiiiiiin coolia alkaessaan pyöriä joskus 90-luvun puolivälissä. Se tuli niinkin myöhään kuin klo 22.30 joten harvemmin sain katsoa sitä, mutta Suosikista ihastelin Rachelin, Monican ja Phoeben vaatteita (kukkamekkoja, kietaisuhousuja, farkkutakkeja ja muuta karseeta) ja kyllä, minunkin tukkani oli leikattu Rachelin tyyliin.




Yksi vaikutteistani kultaisella ysikytluvulla oli brittipop. Syy siihen, miksi nykyään luen englantia yliopistossa on, että ala-asteella luin jatkuvasti lehtiä kuten Smash Hits, BIG! ja NME. Siskoni oli hardcore Oasis-fani ja sitä kautta brittipoppivaikutteet valtasivat myös esiteini-Kirsikan... pukeuduin sammareihin, tennareihin, raitapaitoihin ja haaveilin karvavuorisesta lentäjäntakista. Sen sijaan en koskaan tajunnut, miksi piti vihata Bluria jos tykkäsi Oasiksesta.




Yläasteen lopulla innostuin, kenestäpä muusta kuin Carrie Bradshaw’sta. Kaverini yököttelivät Carrien “oudoille vaatteille” ja näön vuoksi toki minäkin (kyllähän te muistatte yläasteen, sillon piti sopeutua!) mutta salaa ajattelin, että “jonain päivänä mäkin pukeudun ja oon niinkuin noi naiset” (ei nyt ehkä mitä seksuaalikäyttäytymiseen tulee, mutta tyylillisesti – noh, sitä päivää odotellaan vielä... mutta nuo silloiset kaverini näyttävät yhä samalta kuin yläasteella. Onnekseni lukiossa tapasin muotifriikit sielunsisareni, joihin myös Maria lukeutuu, joiden kanssa saattoi aina seuraavana päivänä koulussa keskustella Carrien asuista edellisillan jaksossa.)

Lukiossa aloin ekaa kertaa seuraamaan myös ns. huippumuotia, eli kiinnostuin suunnittelijoista ja muotinäytöksistä. Samaan aikaan riehaannuin seuraamaan japanilaista katumuotia. Onneksi Fruits-vaiheeni meni aika nopeasti ohi ja keskityin lähinnä hieman maltillisempaan japanimuotiin, jota yhä seuraan hämmentyneellä ihastuksella (sittemmin olen huomannut, että itse asiassa kaikkialla itä-Aasiassa nuoret pukeutuvat todella tyylikkäästi). Tällä hetkellä Euroopassa muotia olevat tyylit saattoi nähdä japanilaisilla katumuotisivustoilla jo tuolloin 6 vuotta sitten...



Seuraavana sekaannuin julkkismuotiin. Muistatteko muutaman vuoden takaista boho-villitystä? Joo, minulla oli ne kaikki: mustalaishame, isot kaulakorut, rikkinäiset farkut, Birkenstockit, varvastossut, cowboy-saappaat, jättiaurinkolasit ja sotkuinen tukka.




Sienna Miller oli tuolloin juuri tullut julkisuuteen ja hänen tyylistään kohistiin kaikkialla. Kukaan ei tainnut edes muistaa että neiti on myös näyttelijä... Olimme kaverini kanssa kiertämässä Irlantia vuonna 2005 ja joka ikisellä paikallisella tytöllä oli laattavyö ja rimpsuhame Siennan tyyliin. Siennan lisäksi seurasin tietenkin Mischa Bartonia, Lindsay Lohania, Nicole Richietä ja muita Rachel Zoen räsynukkeja sekä Kirsten Dunstia. Mielenkiintoni kohteista suurin oli kuitenkin Olsenin kaksoset! Nykyään he näyttävät lähinnä ulkoavaruudesta laskeutuneilta turkiszombieilta, mutta Mary-Katen ja Ashleyn neljän vuoden takainen tyyli oli (ja on minusta yhä) jotain aivan mahtavaa. Edelleenkään en pysty inhoamaan Olseneita vaikka syitä riittäisi. Miettikääpä oikeasti miten iso vaikutus noilla kahdella tytöllä on ollut muotivirtauksiin! Ja kuka on edes nähnyt yhtään niiden leffaa? Pakko muuten mainita, että samaan aikaan toisaalla blogimme toinen osapuoli piti tyyli-ikoninaan Ashlee Simpsonia... :)





Nykyään minulla ei ole yhtään varsinaista tyyli-ikonia, vaan inspiroidun katumuotisivuista, muotiblogeista, lehdistä, muotinäytöksistä ja milloin mistäkin. Julkkiksista seuraan esim. Maggie Gyllenhaalia ja Zooey Deschanelia, jotka kyllä molemmat taitavat pitää aika matalaa profiilia. Ylipäänsä nykyään innostun enemmän yksityiskohdista kuin kokonaisesta tyylisuunnasta, aikakaudesta tai ihmisestä. Tyylini on nykyään muutenkin melko skitsofreeninen, toisina päivinä olen verkkareissa ja värikkäissä lenkkareissa, toisina päivinä korkkareissa ja mekoissa. Siinä kai se todellinen hauskuus piileekin?

Onneksi, onneksi kevät tekee tuloaan! Se jos mikä on inspiraation vuodenaika. Maria kirjoittikin viime postauksessaan omista kevään tyylilupauksistaan ja -toiveistaan, ja veikkaan että oma listani ei tule olemaan yhtään sen lyhyempi...