keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Tyylisäännöt? Pyh pah!




(Kuva focusonstyle.comin "Fashion rules"-sivulta)

Kaikenlaiset aikansa eläneet höpöhöpö-muotisäännöt ovat asia, jota en voi sietää tai ymmärtää.
Tiedättehän, häihin ei saa pukeutua mustaan, mustaa ja ruskeaa ei saa yhdistää, kenkien ja laukun pitää olla samanväriset, eri printtejä ei saa käyttää samanaikaisesti jne.

Hiiteen moiset, sanon minä!

(Näyttääkö kuvan ihastuttava tyttö miettivän sitä, että hänellä on ruskeat kengät ja musta laukku?)

Olen huomannut, että tällaisista säännöistä jauhavat useimmiten ihmiset, jotka eivät ole kovinkaan persoonallisia tai muodikkaita pukeutujia ja joita vaatteet ja trendit eivät oikeastaan kamalasti edes kiinnosta. Eikä siinä mitään, mutta hämmästyttävää on minusta se, kuinka moni nuori, muotia intohimoisesti seuraava vaatefriikkikin jaksaa muistuttaa näistä isoäidinaikaisista pukeutumiskoodeista!

(Sinistä ja mustaa, vaaka- ja pystyraitaa, satiinia arkiasussa... Ja silti näyttää niin pirun hyvältä. Marc Jacobsia odottaa pitkä tuomio muotirikoksista.)

Ensinnäkin; kenellä muka on oikeus keksiä moisia sääntöjä (kauneushan on katsojan silmässä), ja miksi meidän pitäisi kuunnella sitä tahoa?
Toiseksi; jos hyväksymme perustuslakiuudistuksenkin niin miksi on niin vaikeaa hyväksyä sitä, että muotisäännötkin voivat olla vanhentuneita?
Ja kolmanneksi; mitä kamalaa siitä voi oikeasti seurata, jos yhdistää asussaan kultaa ja hopeaa?

Ajatelkaapa, että vielä viime vuosisadalla vallitseva muotisääntö oli, että naiset eivät saa käyttää housuja.

(Voi ei, hänen hameensa on pidempi kuin takki!! Kenen mielestä asu on sen vuoksi tyylitön?)

En kuitenkaan yritä sanoa sitä, että kaikki sopii kaiken kanssa ja että mikä tahansa on hyvännäköistä, joka päivähän kadulla kävelee vastaan (ja nykyään myös peilistä katsoo takaisin) ihmisiä jotka oikeasti vain näyttävät tyylittömiltä ja mauttomilta. Tietenkin miljoonan eri printin ja värin yhdistäminen voi näyttää sekavalta eivätkä sandaalit ja villasukat välttämättä sovi yhteen. Minusta ei kuitenkaan pitäisi lähteä rajoittamaan omaa (tai muiden) pukeutumista sillä mitä joku tyylijumala on joskus sata vuotta sitten jostain julistanut. Jos omasta mielestä mustat sukkahousut ja valkoiset kengät sopivat yhteen, niin kuka sitä on kieltämään tai julistamaan rumaksi? Kaikkihan riippuu aina ihmisestä ja tyylistä, vaatekappaleesta ja tilanteesta, mutta myös trendeistä. Yksi klassinen hömpänpömppäsääntöhän on, että korkkareita ei saa käyttää vajaamittaisten housujen kanssa. Kuka sitäkään enää muistaa viimeaikaisen shortsi/leggins/capri-villityksen jälkeen? Eli kun tarpeeksi moni rikkoo muotisääntöä, niin se lakkaa olemasta? Aika laumasieluja, me ihmiset.

(Kuinka moni oikeasti katsoo tätä kuvaa ja ajattelee "siis voi ei, sillä on sukkikset ja avokärkiset sandaalit!" eikä "onpas ihastuttava ja tyylikäs neito"?)

Minusta tällaiset tyylisäännöt ovat itsessään vanhanaikaisia. Ne ovat ehkä sopineet aikaan jona eleganssi oli kaiken a ja o (ja tavallisilla ihmisillä ei ollut aikaa eikä rahaa piitata vaatteista ja muista jonninjoutavuuksista), tai vaihtoehtoisesti 80-luvulle kun cooleinta ikinä oli omistaa juuri ne tietyt merkkivaatteet ja imago oli kaikki kaikessa. Nykyään kun suurin trendi on pukeutua persoonallisesti ja omaperäisesti, ei tällaisille säännöille mielestäni ole enää mitään käyttöä.

Olen ihan huvikseni kerännyt pari kuvaa Face Hunterilta ja syksyn/kevään näytöksistä. Minusta kaikki asut ovat onnistuneita siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) että niissä rikotaan jokaisessa vähintään yhtä pukeutumissääntöä. Bongaatko sääntörikkomukset? Tekevätkö ne sinusta asukokonaisuuksista epäonnistuneita?








(No niin, kuvia olisi ollut lisääkin mutta Blogger kosahti kesken kuvien latauksen. Joka tapauksessa, kuvat joita onnistuin lataamaan ovat kaikki FaceHunterilta tai Style.comista)

Rakkauteni ihanaan siniseen ja herkulliseen liilaan






Rakkauteni siniseen ja tumman liilaan väriin alkoi joskus pari vuotta sitten. Kutsun suosikkisinistäni mustikan siniseksi, vaikka en tiedä onko sellaista värimääritystä oikeasti olemassa. Rupesin pikkuhiljaa hankkimaan joitakin sinisiä vaatteita, vaikka aiemmin tuota väriä löytyi kaapistani oikeastaan vain farkkujen muodossa. Tumman liilaan rakastuin totaalisesti reilu vuosi sitten, jolloin maalasimme tuon rakkauteni makuualkovin seinään. Siinä samassa tumman liilaksi muuttuivat myös yhdet kehykset, jotka ovat sittemmin saaneet kaverikseen tumman liilan kylppärinmaton, pyyhkeet, tuikkukippoja, kynttilänjalat sekä vaatteita. Ja voi onnen päivää, kun ensimmäisen kerran sain kuulla, kuinka sininen ja tuo liilan sävy minulle sopivatkaan!



Ei tämä rakkaus ko. väreihin nyt mihinkään ihmeellisyyksiin ole mennyt, esim. kotini ei ole kuin tumman liila/ mustikan sininen pupellus, mutta ainakin osaan sanoa, mitkä ovat suosikkivärini, jos niitä jossain satutaan kysymään.



Haaveissani siintävät siniset saappaat! Löysinkin sellaiset (mokkaiset ja ihanat) kirppikseltä, mutta onnekas olkoon hän, jolla on 37,5 kokoinen jalka. Ja sen yhden vanhan takin värjään kyllä siniseksi, mustikan siniseksi.





sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Kotitossut






En ole koskaan ollut aamutossuihmisiä. Enkä aamutakki-ihmisiä, saatika sitten kulkenut ympäriinsä kylpytakissa. Löysin nämä kotitossut joskus Hennesin alesta, ja olen ihme kyllä pitänyt niitä! Mutta kuinka moni käyttää vielä tällaisia kotitossuja? Vaarini käyttää saunapipoa ja äitini saa lähes joka vuosi uuden aamutakin joululahjaksi.


Kyllä isoäidin kutomat villasukat ovat silti minulle parhaat kotiasun luoja.


Mustavalkoinen taulu on viikonlopun ostoksia.

Kakkua ja uusi tukka



Pikkuvaimo leipoi maailman rumimman näköistä, mutta parhaimman makuista juustokakkua! Ensisijaisesti itselleen, ja sit vasta sille ukolle. :)





Vinkkejä Bangkokin-kävijöiltä?



Onkohan kukaan lukijoistamme kokeillut teettää vaatteita/kenkiä Bangkokissa? Otimme kahden viikon äkkilähdön sinne, viikon päästä olisi lähtö.
Olen ollut Bangkokissa kaksi kertaa ennenkin, ja kokemuksesta tiedän että minulla ei nykyisessä koossani ole minkäänlaista toivoa mahtua siellä mihinkään valmisvaatteisiin. Shoppailematta jättäminen moisessa ostosparatiisissa tuntuisi kuitenkin lähinnä synniltä, joten ajattelinkin, että voisin teettää itselleni esim. mekon ja trenssin.

Osaisiko joku ehdottaa jotain paikkaa tai aluetta, josta löytyisi ei-ihan-surkeita räätäleitä? Suurin osa keskustelusta esim. netissä koskee miesten pukuja, joka on kuitenkin paljon vaativampi laji kuin vaikka mekon tekeminen, joten en halua niiden perusteella liian helposti uskoa negatiivisia arvosteluja..

Millainen hintataso on naisten vaatteissa, ja miten siellä löytää haluamansa kankaan?

Jos jollain teistä on tästä kokemusta, niin ette arvaakaan kuinka kiitollinen olisin jos sen kanssamme jakaisitte!

perjantai 26. lokakuuta 2007

Totuus muotibloggaajista





Tai no ainakin yhdestä.

Totuus 1:

Esiinnyin tänään julkisella paikalla pukeutuneena verkkareihin ja nahkatakkiin. Tuo ei ehkä kuulosta niin kamalalta muiden korviin (tai no kuulostaa, mutta ei niiiiiiin kamalalta), mutta itselleni se oli jonkinnäköinen totuuden hetki. Yläasteella nimittäin silloinen kaverini seurusteli itseään ehkä 15 vuotta vanhemman ukon kanssa (joo yäk, mutta se ei nyt ole tässä se pointti) joka pukeutui lähes aina nahkatakkiin, verkkareihin ja Karvinen-t-paitaan ja muistan että järkyttyneenä ajattelin, että jos sanakirjasta katsoisi sanan JUNTTI niin tuon ihmisen kuva olisi siinä. No niin. Oma asuni äskettäin oli nahkatakki, verkkarit ja PMMP-t-paita. Tädää, olen juntti! Ja olen lakannut välittämästä. Olisko aika alkaa taas välittämään?

Totuus 2:

Muotibloggaajan lempiharrastus on tulla poikaystävän kämpille notkumaan silloin kun ukko on poissa kaupungista. Nämä salamyhkäistä glamouria tihkuvat illat etenevät yleensä näin: anastan kaikista hirveimmät verkkarit ja hupparit poitsun kaapista, heittäydyn sängylle tuijottamaan sairaalasarjoja ja syön jääkaapin tyhjäksi. Ah, mitä dekadenssia! Tällä kertaa taisin kuitenkin jäädä salaharrastuksestani kiinni, koska keittäessäni teevettä onnistuin POLTTAMAAN VEDEN POHJAAN ja kattila meni pilalle, ja siinä sivussa sulatin vielä muovipussin liedelle. Ups!



Näin siis elää muotibloggaaja. Hän bloggaa tyylikkäästä toimistostaan poikaystävän petaamattomalta sängyltä vanukaspurkkien keskeltä, heittelee vaatteensa hujanhajan lattialle, pukeutuu verkkareihin ja nahkatakkiin sekä syö lähes puoli kiloa pullaa yhden illan aikana. Perjantai-ilta!

Zooey Deschanel








Asenteellisen söpöilyn tyyliesikuva: Zooey Deschanel









Nainen,
a) jolle tuntuu sopivan kaikki värit
b) jonka päällä mekko ja kengät eivät näytä vain mekolta ja kengiltä, vaan persoonalliselta ja ihanalta asulta, oli mekko tai ne kengät sitten minkälaiset hyvänsä
c) joka näyttää söpöltä, mutta ei kuitenkaan lapselliselta tai hempukalta.
Tähän sit pyritään kai? :)






Kuvat napattu täältä.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Ihana Agyness?





Aina välillä tulee sellainen olo, että on pahasti pudonnut kelkasta. Esimerkiksi kun katson Agyness Deyniä ja yritän keksimällä keksiä, miksi hän on kaikkialla ja kaikkien huulilla.

Neitonen löytyy paitsi muotilehdistä ja joka ikisestä näytöksestä, myös kaikista bileistä, juorulehdistä, mainoskampanjoista ja muotiblogien tyyli-ikonit-listoilta.

Agyness edustaa Voguen mukaan tämän päivän supermallikastia (muistatteko kun joskus kymmenen vuotta sitten supermallit julistettiin kuolleiksi?), ja jokainen joka vain kiireiltään on ehtinyt on jo kutsunut häntä uudeksi Kate Mossiksi.

Agynessin oikea nimi on Laura Hollins. Kaikella kunnioituksella mallintyötä kohtaan, mutta anteeksi vain, miksi malli tarvitsee taiteilijanimen? Lisäksi Agyness-Laura jäi taannoin kiinni siitä, että oli useissa lehdissä ilmoittanut iäkseen 21, vaikka on 24-vuotias. Onko muotimaailma oikeasti niin julma, että 24-vuotiaskin joutuu valehtelemaan ikänsä? (Okei, luultavasti on.)

Toivon, ettei tuosta pottakampauksesta tule seuraava hiusvillitys. Joo joo, tiedän, sen on tarkoitus olla nuorekas ja freesi ja "hauska" ja ties mitä, mutta minusta se on pelkästään aika ruma. Juuri tuollaisen kampauksen takia itkin aina 4-vuotiaana silmät päästäni, kun isä sanoi kampaajalle "älä jätä pitkäks!"


Ei minulla sinänsä ole mitään Agynessia vastaan. En vain keksi miksi juuri hän on kaikkialla koko ajan ja miksi juuri hänestä ja hänen tyylistään on tehty niin kauhea meteli.

Mitä mieltä olette Agynessista? Näkeekö joku hänessä jotain, mitä minä en vain jostain syystä kykene näkemään?

Ja ennen kaikkea, tarvitsemmeko todella uuden Kate Mossin? Minusta siinä vanhassakin alkaa nykyään olla jo kestämistä.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Kriisistä kriisiin





Kuka se olikaan, joka sanoi elävänsä kriisistä kriisiin? En muista, mutta itse elän ainakin vaatekriisistä vaatekriisiin ja tukkakriisistä yleisluontoiseen ulkonäkökriisiin.

Tällä hetkellä on meneillään noiden kaikkien yhdistelmä. Tuntuu melkein huijaukselta pitää tätä blogia, kun kulkee joka päivä verkkareissa ja muuten vaan kamalan näköisenä (ja kamalalla en tarkoita mitään heroin chic-lookia, vaan ihan rehellistä suomalaista kamalaa, jossa mukavuus päihittää esteettisyyden 6-0).

En tiedä onko syynä syksy ja lyhenevät päivät, mutta en nykyään jaksa panostaa mihinkään. Masentavinta on vaatekaappini, josta en löydä mitään päällepantavaa. Vaikka sen sisältö on edelleen ylitsepursuava ja valtava, ehkä 95 % vaatteistani on käynyt minulle liian pieniksi keväisen pääsykoepuristuksen jälkeen (12 tuntia kirjastossa istumista per päivä, ruokavalio koostui Red Bullista ja pakastepizzasta), ja se jäljelle jäävä 5% koostuu verkkareista, takeista ja kahdesta aika rumasta hameesta. Näillä pärjäsin hyvin alkusyksyn, mutta lähestyvä talvi onkin eri juttu!
Uusia vaatteita ei tietenkään tee mieli mennä ostamaan, koska sovituskopin peilistä katsoo takaisin ällötys.

Lisäksi olen täysin varma, että verkkareissa kuljeksiminen vaikuttaa ihmisen psyykeen. Koko omakuva muuttuu rähjäiseksi ja nukkavieruksi, ja jollain tavalla haluaa piilotella itseään. Kaupungilla yrittää pysytellä näkymättömänä, ei huvita jutella puolitutuille eikä shoppailla, koska "kaikki näyttäis mun päällä kuitenki ihan kauheelta". Jos poikaystäväni sanoo nätiksi, otan sen suurinpiirtein vittuiluna.

Lopulta tuntee itsensä yksinkertaisesti niin lamaantuneeksi, ettei jaksa enää edes välittää ulkonäöstä. Tämä sitten leviää pikku hiljaa siihen, ettei jaksa välittää hyvinvoinnista, liikunnasta tai opiskeluista, eli seuraa tekemättömyyden, aikaansaamattomuuden ja välinpitämättömyyden Bermudan kolmio, josta ulospääsy vaatisi kauheita ponnisteluja. Ja sitten sitä vaan istuu kotona yöpaidassa ja syö aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi riisikakkuja ja vanukasta, ja Bermudan kolmio vie vain syvemmälle mukanaan...

Ja kaikki lähti siitä, kun päätin sen yhden kerran lähteä KAUPUNGILLE VERKKAREISSA!!
Älkää tehkö sitä. Paitsi jos olette henkisesti todella vahvoja ja varmoja siitä, että kestätte seuraukset.

Mikähän siinä on, että naisen elämästä ei ulkonäkökriisit lopu ikinä, ja että yksi ulkonäkökriisi voi vaikuttaa koko elämään? Onkohan se korvien välissä?

(olotilaani tällä hetkellä täydellisesti kuvaavan kuvan on ottanut ihastuttava ja lahjakas ystäväni Heli Hirvelä, ja mallina siis allekirjoittanut).

maanantai 22. lokakuuta 2007

Jälleen aika pikkumustien?



Inhoan lähes kaikkia "Pikkujoulukausi tulee - oletko valmis?" -tyyppisiä juttuja, joissa joulukauden kemuihin ehdotetaan vuodesta toiseen aina samantyylisiä asuja (pikkumustaa, vähän punaista tai kenties ripaus kultaa?). Eikä siinä mitään, pikkumusta on yleensä oiva vaihtoehto, mutta voihan sitä nyt jotain muutakin miettiä?


Pikkujoulukauden kemuihin voisi pukeutua vaikka näin:









Tällä kertaa farkut ja näyttävä yläosa? Tai vaikka "pikku harmaa"?










Tosin onhan se pikkumustakin ihan kätevä - ja kyllähän malleja ja materiaaleja on moneen lähtöön ja moneen makuun. Ja sitä on niin helppo maustaa muutamilla jipoilla:






Tai valita vaikka musta haalari tai mekkoon erikoinen materiaali.